Virtahepoja, krokotiileja ja sarvikuonoja

Sarvikuonoja tapasimme Nakurujärvellä. Tässä emo poikesensa kanssa laiduntamassa lähellä järveä. Nämä ovat leveähuulisarvikuonoja, jotka ovat yleisempiä kuin suippohuuli-serkkunsa.

Toisen kerran näimme emon poikasensa kanssa iltapäiväettosilla. Autoja ne eivät näytä pelkäävän, mutta ärsyttämään ei varmaan kannata mennä.

Tässä mutaisempi painos sarvikuonosta taustanaan vaalenapunaisia flamingoja Nakurajärvellä.  Ruohoa näytti kuivuudesta huolimatta riittävän, sillä eläimet täällä näyttivät varsin hyväkuntoisilta.

Tällä alueella näimme myös isoja puhvelilaumoja, mutta niistä kuvia myöhemmin.




Virtahepoja tapasimme kahtena iltana Masai Marassa. Joen vesi oli vähissä, joten ne joutuivat kuhisemaan samoissa poukamissa. Tilanahtaus näytti väliin aiheuttavan kahnauksiakin, kun ne ottivat yhteen suut ammollaan. Tilanteet olivat niin nopeita, että en ehtinyt niitä kuvaamaan, mutta tässä yksittäisiä leukojen revittelyjä. Pienenä on vitsa väännettävä.

Tässä krokotiilin lapsi loikoo ilta-auringossa. Kuvaamani aikuinen oli menettänyt häntänsä. Näidenkin elintila oli käynyt veden puutteen vuoksi sangen ahtaaksi.

Yhden yksilön näimme ihan leirinmme kohdalla joenssa. Jyrkän törmän päälle se ei kuulemma kuitenkaan olisi päässyt, joten voimme nukkua ihan rauhassa. Unta rauhoitti vielä jokaisen teltan nurkalla vartiossa seisova masaisotilas.

Krakotiilit verottavat väliin masaimiesten vaimovarantoa, kun nämä ovat rannalla pyykillä tai veden haussa. Veden väri oli kyllä sellainen, että etoi pelkkä ajatus sen käyttämisestä talousvetenä.

Ekstremea ja kuntolenkkejä

Matkan aikana meillä oli kahdessa kohteessa mahdollisuus lenkkeilyyn. Sangaressa oli opastettu luontoretki, jonka yhteydessä tutustuimme luolaan, jota Mau Mau -sissit käyttivät aikoinaan piilopaikkanaan (yläkuva). Brittiläiset pommittivat luolan, josta tuli kymmenien sissien hautapaikka. Paikallinen oppaamme tunsi hyvin kasvit ja eläimet sekä historian. Pyssy hänellä oli mukana  puhvelilauman varalta.

Elsameressä vietetyn päivän ohjelmaan oli merkitty kanjonikävely. Meidät vietiin autoilla retkikohteeseen, jossa paikallinen retkiopas oli vastassa. Kukaan meistä, ei myöskään safarioppaat, tienneet, mitä tuleman pitää.

Kanjoni oli aikanaan syöpynyt joenuomaan. Nyt sen pohjalla lirutteli vain hieman vettä. Laskeuduimme alas jyrkähköä rinnettä. ja lähdimme hyppelemään reunuksia pitkin. Hyppelimme reunalta toiselle aina sitä mukaa, kumpaa reunaa pääsi kulkemaan.


Jonkin matkaa kuljettuamme kanjoni haarautui kahdeksi. Kävimme mutkan toista haaraa. Välillä oli jyrkkiä nousuja. Yhdessä kohtaa jyrkänteestä päästäksemme meidän oli mentävä pystyyn laitettyja puunrunkoja (riukuja) hyväksi käyttäen ylös. Onneksi paikallinen oppaamme oli suhteellisen voimakas pienestä koostaan huolimatta. Hän avusti meitä kädestä vetäen. Jaloille ja toiselle kädelle piti etsiä kallionkoloja. Kävimme viereisessä kuvassa näkyvän huipun alla, josta palasimme takaisin kanjonin risteykseen.

Alastulo edellä mainitusta kiipeilykohdasta olikin sitten oma lukunsa. Olen sensuroinut kaikki retkiporukastamme ottamani kuvat, joten ko. kohdasta ei ole kuvaa käytettävissä, ei tosin monesta muustakaan hankalasta kohdasta.



Oletimme, että em. jyrkänne oli retkemme pahin paikka, kunnes tulimme kohtaan, jossa oli laskeuduttava pystysuoraa kalliota alaspäin. Oppaamme nosteli meidät kunkin vuorollaan "väliluiskalle" josta meidän oli itsekseen selvittävä alas jyrkkänä jatkuvaa kalliota. Siinä oli sentään havaittavissa hyvällä tahdolla jonkinlaiset sangen viettävät "askelmat", eli ensimmäisiä kulkijoita emme siinä suinkaan olleet.

Ylösnousu kanjonista oli jyrkkää rinnettä, jonka askelmat olivat myös hyvin viitteellisiä. Tässä vaiheessa jalat olivat jo aivan muusina ja vaatteet kurassa. Pieni horjahdut, ja vaudikas alaspaluu olisi ollut varmaa.

Korkeanpaikan kammoisena retki oli minulle sangen suuri koettelemus, vaikka suurin osa porukastamme pitikin siitä. Kanjonissa en tohtinut mitään ajatella, pakko oli mennä eteenpäin. Lopulta ylös päästyäni olin todella kiukkuinen. Retkellä ei ollut mitään turvavarusteita. Jos retkeläisellä on liikuntavakeuksia, huimausta tai joku vastaava lääkärin toteama sairaus, ei mikään matkavakuutus varmaan korvaisi mahdollista tapaturmaa. Sekin mietitytti, millä vehkeellä mahdollinen onnettomuuden uhri olis rahdattu sieltä ylös ja miten kauan avunsaanti olis kestänyt.

Tämä kuva on otettu autojen luota retkeltä palattuamme. Yli tuon kallion juurella syvällä janjonissa kävimme.

Illalla nukkumaan mennessä jalka lipesi kiveltä aina, kun laitoin silmäni kiinni. Pari seuraavaa päivää jalat olivat niin kipeät, että piti ähkäistä aina liikkeelle lähtiessä sekä ylös tai alas askeltaessa.  Onneksi muutamien päivien päästä retki jo nauratti ja osasin olla jopa ylpeä selviytymisestäni.

Norsuja laumoina ja perheittäin

 Norsut ovan ruuan suurkuluttajia. Ne ovat kasvissyöjiä ja käyttävät ajastaan jopa 16 tuntia päivässä syömiseen.  Yläkuvan norsuemo on syöntipuuhissa kahden jälkeläisensä kanssa.

Tämän kuvan norsulauma oli ylittämässä tietä juuri automme edestä. Isommat norsut hermostuvat joskus, jos autot tulevat liian lähelle. Tällöin ne lähtevät tulemaan kohti heilutellen uhkaavasti kärsäänsä ja korviaan. Silloin on paras suhteellisen nopeasti löytää pakki ja väistyä kauemmaksi. Muutamia kertoja satuimme tällaiseen tilanteeseen. Muutoinhan ne suhtautuvat hyvin rauhallisesti autoileviin töllistelijöihin.

Kolme ylintä kuvaa on Samburusta. Siellä joki oli kuiva. Norsu oli kaivanut joen pohjaan montun, josta kuitenkin vettä löytyi. Tässä kuvassa norsu poikasineen on virkistäytymässä vesikuopassa.

Muutkin eläimet ja paikalliset asukkaat käyttävät vuorollaan norsujen kaivamia vesipaikkoja.

Tämänkin norsujoukon tapasimme Samburussa. Välillä meidän oli vaihdettava katselukulmaa ison norsun tullessa lähemmäksi.

Samburu oli ensimmäinen kohteemme, joten sieltä norsukuvia on kymmenittäin.

Tämän kuvan ison urosnorsun tapasimme aamusafarilla rapsuttamassa itseään kelottuneeseen puunrunkoon.  Se käänteli itseään aika ajoin saadakseen joka kohdan rapsutettua. Puunrunko, tai kai sitä voi kannoksikin sanoa, oli edelleen pystyssä. Kuvassa se näkyy norsun jalkojen välissä.

Kaksi alimmaista kuvaa on Masai Marasta. Alakuvan norsut olivat ruokaisassa rinteessä, jossa lauma oli hajaantunut pitkin pensaikkoa syömään. Niiden lukumäärää en osaa sanoa, mutta paljon niitä oli.

Kirahvienkin asut vaihtelevat

Samburussa kirahveja näkyi runsaasti. Niiden kuviointi oli selvärajaista, mosaiikkia muistuttavaa. Ensikertalaiselle niiden katseleminen on mukavaa, kun päitä vilisee seiltä täältä pusikon takaa.

Tämän yksilön tapasimme Sangaressa.
Sen ulkonäkö ei juurikaan poikkea edellisistä.

Masai Maran kirahvien kuviointi oli poikkesi edeltäjistään. Niiden kuviot olivat huomattavasti epämääräisemmän muotoisia kuin yläkuvien kirahveilla. Muutamilla yksilöillä väri oli huomattavasti muita tummenpi. Kuvioiden muodossa on myös vaihtelua eri yksilöiden välillä.

Seepran erilaliset pyjamat

Sanburussa oli seeproja kohtuullisen paljon. Ne olivat tottuneet autoihin, joten niitä pääsi kuvaamaan helposti. Niiden raidoitus oli suhteellisen tasainan ja mahanalus valkoinen.

Sangaren ylängöllä seeproja esiintyi myö runsaasti, mutta ne kaikkosivat autoja, eli karkuun juoksevia seeproja ei ehtinyt saada lähikuvaan. Raitojen muoto näkyy kuitenkin hyvin.  Kuvioin ti poikeeaa huomattavasti Samburun seeprojen pyjamakuosista.

Sangaressa oli myös hevosia, jotka näyttivät olevan suhteellisen tiiviissä vuorovaikutuksessa seeprojen kanssa. Hevosten mukana kulkeva seeproidi on saanut isältään raidat ja äidiltään värityksen. Työnjaon voinee päätellä siitä, että se seurasi hevoslaumaa.

Seeproidi on niin suoraselkäinen seepran tapaan, että sillä ei voi ratsastaa, eikä se taida kesyyntyäkään kovin helposti.





Alakuvan seeprat on kuvattu matkalla bogoriajärjelle. Niidenkin ulkoasu poikkeaa jon kin verran yläkuvien seeproista raidoituksen muodoissa.


Masai Marassa seeproja oli hyvin vähän, eikä niistä yhtään sattunut minun kamerani eteen. Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa niiden raidoituksesta.

Seeprakuosia oli hyödynnetty joissain matkamuistoissa ja kankaissa.

Matkaohjelma ja luonnon taideteoksia

   

Yläkuvan pystyliuskeiset kalliot ovat hautavajoaman reunalta matkalla Bogoria-järvelle.

Edellisten kuvien yhteydessä en vielä kertonut matkaohjelmastamme. Meitä oli Kenian safarilla kahdeksan hengen ryhmä + matkatoimiston opas. Lennot olivat Nairobiin, jossa yövyimme mennen tullen ja josta loman alussa jatkoimme matkaa kahdella transitilla seuraavalla  ohjelmalla:

• Samburuun (Lodge 3 yötä),  uima-allas. Miellyttävä paikka varsinkin, kun vasta kolmanneksi työksi tuli taloon toinenkin porukka. Puistoissa oli runsaasti eläimiä.
• Sangare Ranch, yksityistila, jossa pieni telttaleiri järven rannalla (telttamajoitus 2 yötä). Yöllä tarvi vaatetta. Ei erityisen puunattu paikka, mutta ystävällinen palvelu. Eläimiä kohtuullisesti, vähän arkoja, kaikkosivat autojakin.
• Nakuru-järvi, isohko telttaleiri, jossa teltat erillisten katosten alla, (2 yötä) myös uima-allas.  Järven ympärillä pienehkö luonnonsuojelualue; eläinkanta kiitettävä. tosin flamingoja oli vähemmän kuin odotettiin. Aanurukoukset ämyreistä kaupungilta herättivät viiden korvilla. Matkalla seuraavaan kohteeseen poikkesimme Bogoria-järvellä katsastamassa lisää flamingoja ja söimme kuumien lähteiden äärellä retkieväämme.
• Elsamere, pieni, kotoinen paikka järven rannalla, jossa erillinen koulutuskeskus luonnonsuojelukoulutusta varten (2 yötä). Majoitus paritaloissa. Päiväretkestä Helvetin portille myöhemmin oma tarinansa.
• Masai Mara, telttaleiri Masai-kylän vierellä (3 yötä). Masai-asutus valtavine karjoineen antoi alueelle oman säväyksensä. Hyeenojen konsetti kylän koirien säestyksellä väritti yöunta, mutta Masai-sotilas jokaisen teltan nurkalla toi turvaa. Luonnonpuiston eläinlaumojen vähäisyys oli yllätys, kissapedot näyttivät hyvinvoivilta.

Pitihän minun muutama pökkelökuvakin saada. Vasemmanpuoleinen puu pahkoineen on Samburusta ja joenrannan kelo hippopoukaman laidalta Masai Marasta.

Leopardeja ja gepardeja

 Leopardeja ei ole kovin helppo löytää. Yläkuvan yksilön päiväettosia ihailimme Nakura-järven luonnonpuistossa. Aikansa pensaan takana maattuaan se päätti poseerata runsaalle katsojajoukolle. Se nousi venytellen ja käveli rauhallisesti tien vierusta ja sen jälkeen autojen välistä tien toiselle puolelle häviten metsikköön.


Tämän leopardin tapasimme Samburussa. Se oli niin kaukana tiestä, että sain siitä vain piilokuvan. Kameran asetuksetkaan eivät tainneet olla ihan kohdallaan. Hyvin unet näyttivät puunoksalla maistuvan. Mitenkähän meidän päikkärit onnistuisivat noissa oloissa. Tekis varmaan tasapainoaistille hyvää, mutta tuskin hauraille luille.


Hahtuvapallot puussa ovat pienten kutoja-lintujen pesiä. Niitä esiintyi hyvin paljon.

Gepardeja näimme usempaan kertaan jo matkamme ensimmäisessä kohteessa, Samburussa. Pois lähtiessämme poikkesimme katsomaan perhettä, jossa lapset leikkivät ja ilakoivat emon lepäillessä puunvarjossa.


Tässä gepardiperhe puun varjossa aterialla. Emo söi ensin ja on jo ettosilla. Pennut näykkivät saalista ja pyörivät emon ympärillä. Emo on pannoitettu. Kuva on Samburusta.

Pääsimme nauttimaan kuvan gepardin saalistusyrityksestä. Tässä se on hiipimässä pensaan taakse odottamaan saaliin tuloa lähietäisyydelle. Tällä kertaa saalis ei tullut riittävän lähelle ja gepardi luopui yrityksestään hetken takaa-ajon jälkeen.

Saalistusyrityksen aikaan autot onneksi pysyttelivät hyvän matkan päässä ja kaikki seurasivat näytelmää suuren jännityksen vallassa.

Tässä gepardiperhe nauttii ruokaettosista mahat pullollaan puun varjossa.

Gepardikuvista alemmat ovat Masai Marasta.

Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren...

Kaksi viikkoa Kenian luonnonpuistoissa safareilla tuotti monta kohtaamista leijonien kanssa. Oheinen kuva on Samburusta, ensitapaamisesta, jossa lapsukaiset harjoittelevat puussa kiipeilyä. Äitee makaileen kaikessa rauhassa oksanhaarukassa hieman ylempänä, eikä mahtunut samaan kuvaan. Puun alla parveilevat auton eivät tuntuneet häiritsevän ketään.

Seuraavan kuvan päiväettosiaan viettävien leijonien rentoutumiskyvystä voisi ottaa oppia. Katsokaa noiden keskimmäisten ilmettä, näkee varmaan jotain unta herkullisesta paistista. Tällä kohtaa kuiskailemme hiljaa, jotta emme häiritsisi päikkäreitä.
Nämäkin leijona löytyivät Samburusta.

Päiväettosten jälkeen  näissä lämpötiloissa tulee kaikille pian jano. Pikkuinen ei vielä ole oppinut laskemaan takamustaan jalkojensa päälle aikuisten tavoin. Veteen ulottuminen pylly pystyssä vaatii notkeutta, mutta sitähän löytyy. Tämä kuva on otettu Nakuru-järven luonnonpuistossa suolaisen veden äärellä. Vaaleanpunaiset flamingot, pelikaanit ja muut linnut väistyivät suosiolla vähän kauemmaksi petojen tieltä.

Yön viiletessä tulee nälkä. Ei huolta, puhvelista riittää evästä useampaankin ateriaan. Nuori uros santsaa aamusella saalistaan. Naaras makailee pienen matkan päässä sulattelemassa ateriaansa. Kolme korppikotkaa odottelee kärsivällisesti vuoroaan turvallisen matkan päässä. Kuva saaliinjaosta on Masai Marasta.

Muutamia isompiakin uroksia kohtasimme, mutta olivat sen verran ylpeitä, että eivät antautuneet lähikuvaan.

Masai  Marassa oli kaiken kaikkiaan vähän eläinlaumoja. Silti ruokaa näytti löytyvän riittävästi ainakin leijonille. Kohtasimme monta hyvinvoivaa laumaa pentuineen. Alakuva on viimeisen illan leijonaperheistä ukkoskuuron hämärissä. Pentuja oli yhdeksän ja emoja varmaan kuusi. Pentujen leikkiä oli mukava katsoa. Väliin ne kävivät hakemassa turvaa emonsa kyljestä.

Kuvakavalkaadi jatkuu sitä mukaa, kun ehdin valkata ja lajitella kuvia.