Translate

31.3.2011

Kuvauskokeiluja jälleen

Olen nyt erään projektin  myötä kokeillut erilaisia pyörylöitä patinoiden ja ilman patinointia.

Käyn edelleen kansalaisopiston kuvankäsittelyn kurssia ja tarkoitus on hankkia järjestelmäkamera.

Olen pitkin talvea kokeillut erilaisia kuvausalustoja sivustoni uusimista varten.

 Tein aikoinaan myös lasitöitä. Löysin varastosta muutamia sinisiä lasilevyjä, joiden päällä olen nyt kokeillut kuvaamista. Sinisestä hopea erottuu hyvin, mutta jotenkin siihen pitäisi vielä saada veden tuntu. Kokeilin ruiskuttaa lasille vähän vettä, mutta ei se ainakaan nykyisellä kameralla erotu kunnolla.

25.3.2011

Afrikkalaista tanssia


Nämä kuvat ovat Samburusta. Siellä  lodgen alueelle oli rakennettu esityspaikka lähikylästä tulleille tanssijoille. Tanssijoina toimivat pääasiassa miehet ja naiset olivat reunemmalla omana ryhmänään. Naiset osallistuivat tanssiin yläruumistaan rytmillisesti heiluttaen, jolloin laajat helminauhat heiluivat näyttävästi musiikin tahtiin.

Tanssit esittivät heimojen välistä sotaa, metsästystä ja lopuksi kosiomenoja, jolloin myös tytöt osallistuivat samaan tanssiin. Ryhmä pomo kertoi kunkin tanssin sisällöstä ennen esitystä. Saimme samalla kysellä heimon elämästä.

Miesten tanssin teki näyttäväksi korkeat hypyt ja tietysti näyttävä vaatetus. Vaatteiden väreillä oli omat symboliset merkityksensä, mutta niitähän minä en toki muista. Näitä värikkäitä vaatteita he näyttivät käyttävän kylissään jokapäiväisesti. Musiikki oli rytmikästä ja nopeatempoista.

Naiset olivat hyvin nuoria ja näyttivät kovin ujostelevan. Tuli epäilys, että he eivät esiintyneet kovin mielellään. Tanssin jälkeen he myivät tekemiään koruja, jotka oli tehty värikkäistä siemenhelmistä sekä lähinnä mustavalkoisia luukoruja. Koruihin käytettävät siemenhelmet ovat nykyään teollista tuotantoa.

Tanssiesityksistä saimme nauttia myös Elsameren illassa, jossa henkilökunta tanssi meille ystävänpäivän kunniaksi, sekä Masai Maran nuotioillassa, jossa tanssiesityksen loppuvaiheessa myös turisteja vetäistiin mukaan tanssiin yksi kerrallaan. Miten ollakaan, meidän ryhmästä tuo osa lankesi minulle. Masai-miehet ovat tottuneet käskemään, joten suostumusta ei kyselty. Iltaesityksistä minulla ei ole kuvia.

Kerron myöhemmin Masai-heimon elämästä ja laitan matkaseuralaiseni kuvia kylävierailusta, jonka itse jätin väliin. Pidin yhden yönseudun kestäneen mahataudin, jonka jälkeen toinen viikko menikin aika kevyellä ruokavaliolla ja herkistyneellä hajuaistilla.

22.3.2011

Sorkkajalkaisia

Kuvassa vasemmalla imapala-haaremi, jota yleensä aina yksi urokki vahti.

Oikealla on keihäsantilooppi.



Dik-dikit olivat pieniä, suloisia eläimiä, jotka kulkivat pomppimalla. Ne olivat suunnilleen jäniksen kokoisia ja sääret olivat melkein tulitikun näköisiä. Ai, mitkä silmät....

Oikeanpuoleinen oli varmaan joku kudu tai vastaava. Upean eläin joka tapauksessa.

Vasemman kuvan gerenukki on sopeutunut savannin rajallisiin muonavaroihin opettelemalla syömään pensaiden latvuksia kahdella jalalla seisten.

Puhveleita on isoina laumoina Nakurussa, kuva oikealla.

 
Vasemmassa kuvassa on vesiantilooppeja. Ne ovat kehittäneet hyvän sujautumiskeinon petoja vastaan. Niiden liha on niin pahaa, että ne saavat olla ihan rauhassa. Kuva Nakurusta.

Topi-antiloopit olivat ensimmäisiä vastaantulijoita Masai Marassa. Isoja laumoja niitäkään ei ollut. Hyvä tuntomerkki niillä on lähes musta takapaisti.

14.3.2011

Virtahepoja, krokotiileja ja sarvikuonoja

Sarvikuonoja tapasimme Nakurujärvellä. Tässä emo poikesensa kanssa laiduntamassa lähellä järveä. Nämä ovat leveähuulisarvikuonoja, jotka ovat yleisempiä kuin suippohuuli-serkkunsa.

Toisen kerran näimme emon poikasensa kanssa iltapäiväettosilla. Autoja ne eivät näytä pelkäävän, mutta ärsyttämään ei varmaan kannata mennä.
Tässä mutaisempi painos sarvikuonosta taustanaan vaalenapunaisia flamingoja Nakurajärvellä.  Ruohoa näytti kuivuudesta huolimatta riittävän, sillä eläimet täällä näyttivät varsin hyväkuntoisilta.

Tällä alueella näimme myös isoja puhvelilaumoja, mutta niistä kuvia myöhemmin.




Virtahepoja tapasimme kahtena iltana Masai Marassa. Joen vesi oli vähissä, joten ne joutuivat kuhisemaan samoissa poukamissa. Tilanahtaus näytti väliin aiheuttavan kahnauksiakin, kun ne ottivat yhteen suut ammollaan. Tilanteet olivat niin nopeita, että en ehtinyt niitä kuvaamaan, mutta tässä yksittäisiä leukojen revittelyjä. Pienenä on vitsa väännettävä.

Tässä krokotiilin lapsi loikoo ilta-auringossa. Kuvaamani aikuinen oli menettänyt häntänsä. Näidenkin elintila oli käynyt veden puutteen vuoksi sangen ahtaaksi.

Yhden yksilön näimme ihan leirinmme kohdalla joenssa. Jyrkän törmän päälle se ei kuulemma kuitenkaan olisi päässyt, joten voimme nukkua ihan rauhassa. Unta rauhoitti vielä jokaisen teltan nurkalla vartiossa seisova masaisotilas.

Krakotiilit verottavat väliin masaimiesten vaimovarantoa, kun nämä ovat rannalla pyykillä tai veden haussa. Veden väri oli kyllä sellainen, että etoi pelkkä ajatus sen käyttämisestä talousvetenä.

7.3.2011

Ekstremea ja kuntolenkkejä

Matkan aikana meillä oli kahdessa kohteessa mahdollisuus lenkkeilyyn. Sangaressa oli opastettu luontoretki, jonka yhteydessä tutustuimme luolaan, jota Mau Mau -sissit käyttivät aikoinaan piilopaikkanaan (yläkuva). Brittiläiset pommittivat luolan, josta tuli kymmenien sissien hautapaikka. Paikallinen oppaamme tunsi hyvin kasvit ja eläimet sekä historian. Pyssy hänellä oli mukana  puhvelilauman varalta.




Elsameressä vietetyn päivän ohjelmaan oli merkitty kanjonikävely. Meidät vietiin autoilla retkikohteeseen, jossa paikallinen retkiopas oli vastassa. Kukaan meistä, ei myöskään safarioppaat, tienneet, mitä tuleman pitää.

Kanjoni oli aikanaan syöpynyt joenuomaan. Nyt sen pohjalla lirutteli vain hieman vettä. Laskeuduimme alas jyrkähköä rinnettä. ja lähdimme hyppelemään reunuksia pitkin. Hyppelimme reunalta toiselle aina sitä mukaa, kumpaa reunaa pääsi kulkemaan.


Jonkin matkaa kuljettuamme kanjoni haarautui kahdeksi. Kävimme mutkan toista haaraa. Välillä oli jyrkkiä nousuja. Yhdessä kohtaa jyrkänteestä päästäksemme meidän oli mentävä pystyyn laitettyja puunrunkoja (riukuja) hyväksi käyttäen ylös. Onneksi paikallinen oppaamme oli suhteellisen voimakas pienestä koostaan huolimatta. Hän avusti meitä kädestä vetäen. Jaloille ja toiselle kädelle piti etsiä kallionkoloja. Kävimme viereisessä kuvassa näkyvän huipun alla, josta palasimme takaisin kanjonin risteykseen.

Alastulo edellä mainitusta kiipeilykohdasta olikin sitten oma lukunsa. Olen sensuroinut kaikki retkiporukastamme ottamani kuvat, joten ko. kohdasta ei ole kuvaa käytettävissä, ei tosin monesta muustakaan hankalasta kohdasta.



Oletimme, että em. jyrkänne oli retkemme pahin paikka, kunnes tulimme kohtaan, jossa oli laskeuduttava pystysuoraa kalliota alaspäin. Oppaamme nosteli meidät kunkin vuorollaan "väliluiskalle" josta meidän oli itsekseen selvittävä alas jyrkkänä jatkuvaa kalliota. Siinä oli sentään havaittavissa hyvällä tahdolla jonkinlaiset sangen viettävät "askelmat", eli ensimmäisiä kulkijoita emme siinä suinkaan olleet.

Ylösnousu kanjonista oli jyrkkää rinnettä, jonka askelmat olivat myös hyvin viitteellisiä. Tässä vaiheessa jalat olivat jo aivan muusina ja vaatteet kurassa. Pieni horjahdut, ja vaudikas alaspaluu olisi ollut varmaa.


Korkeanpaikan kammoisena retki oli minulle sangen suuri koettelemus, vaikka suurin osa porukastamme pitikin siitä. Kanjonissa en tohtinut mitään ajatella, pakko oli mennä eteenpäin. Lopulta ylös päästyäni olin todella kiukkuinen. Retkellä ei ollut mitään turvavarusteita. Jos retkeläisellä on liikuntavakeuksia, huimausta tai joku vastaava lääkärin toteama sairaus, ei mikään matkavakuutus varmaan korvaisi mahdollista tapaturmaa. Sekin mietitytti, millä vehkeellä mahdollinen onnettomuuden uhri olis rahdattu sieltä ylös ja miten kauan avunsaanti olis kestänyt.

Tämä kuva on otettu autojen luota retkeltä palattuamme. Yli tuon kallion juurella syvällä janjonissa kävimme.

Illalla nukkumaan mennessä jalka lipesi kiveltä aina, kun laitoin silmäni kiinni. Pari seuraavaa päivää jalat olivat niin kipeät, että piti ähkäistä aina liikkeelle lähtiessä sekä ylös tai alas askeltaessa.  Onneksi muutamien päivien päästä retki jo nauratti ja osasin olla jopa ylpeä selviytymisestäni.

4.3.2011

Norsuja laumoina ja perheittäin

 Norsut ovan ruuan suurkuluttajia. Ne ovat kasvissyöjiä ja käyttävät ajastaan jopa 16 tuntia päivässä syömiseen.  Yläkuvan norsuemo on syöntipuuhissa kahden jälkeläisensä kanssa.
Tämän kuvan norsulauma oli ylittämässä tietä juuri automme edestä. Isommat norsut hermostuvat joskus, jos autot tulevat liian lähelle. Tällöin ne lähtevät tulemaan kohti heilutellen uhkaavasti kärsäänsä ja korviaan. Silloin on paras suhteellisen nopeasti löytää pakki ja väistyä kauemmaksi. Muutamia kertoja satuimme tällaiseen tilanteeseen. Muutoinhan ne suhtautuvat hyvin rauhallisesti autoileviin töllistelijöihin.
Kolme ylintä kuvaa on Samburusta. Siellä joki oli kuiva. Norsu oli kaivanut joen pohjaan montun, josta kuitenkin vettä löytyi. Tässä kuvassa norsu poikasineen on virkistäytymässä vesikuopassa.

Muutkin eläimet ja paikalliset asukkaat käyttävät vuorollaan norsujen kaivamia vesipaikkoja.
Tämänkin norsujoukon tapasimme Samburussa. Välillä meidän oli vaihdettava katselukulmaa ison norsun tullessa lähemmäksi.

Samburu oli ensimmäinen kohteemme, joten sieltä norsukuvia on kymmenittäin.
Tämän kuvan ison urosnorsun tapasimme aamusafarilla rapsuttamassa itseään kelottuneeseen puunrunkoon.  Se käänteli itseään aika ajoin saadakseen joka kohdan rapsutettua. Puunrunko, tai kai sitä voi kannoksikin sanoa, oli edelleen pystyssä. Kuvassa se näkyy norsun jalkojen välissä.
Kaksi alimmaista kuvaa on Masai Marasta. Alakuvan norsut olivat ruokaisassa rinteessä, jossa lauma oli hajaantunut pitkin pensaikkoa syömään. Niiden lukumäärää en osaa sanoa, mutta paljon niitä oli.

2.3.2011

Kirahvienkin asut vaihtelevat



Samburussa kirahveja näkyi runsaasti. Niiden kuviointi oli selvärajaista, mosaiikkia muistuttavaa. Ensikertalaiselle niiden katseleminen on mukavaa, kun päitä vilisee seiltä täältä pusikon takaa.
Tämän yksilön tapasimme Sangaressa.
Sen ulkonäkö ei juurikaan poikkea edellisistä.



Masai Maran kirahvien kuviointi oli poikkesi edeltäjistään. Niiden kuviot olivat huomattavasti epämääräisemmän muotoisia kuin yläkuvien kirahveilla. Muutamilla yksilöillä väri oli huomattavasti muita tummenpi. Kuvioiden muodossa on myös vaihtelua eri yksilöiden välillä.