Translate

19.3.2012

Valamossa paloi

Valamon luostarissa syttyi sunnuntai-iltana tulipalo, joka tuhosi vanhan päärakennuksen kolmannen kerroksen. Onneksi työntekijät ehtivät viedä mittaamattoman arvokkaat ikonit ja maalaukset turvaan. Siitäkin huolimatta vahingot ovat mittavat. Onneksi tämän hetken tietojen mukaan kysymyksessä ei ole tuhopoltto.

Olin Valamossa viikonloppukurssilla miniäni kanssa. Lähdimme kotia kohti sunnuntaina jo kello kuudentoista maissa, joten ehdimme alta pois ennen tulipaloa. Vietyäni miniän kotiinsa lähdin ajelemaan kohti Nurmesta. Kontiolahden jälkeen soi puhelin. Mieheni soitti, että uutisissa on kerrottu Valamon luostarin päärakennuksen olevan tulessa. Virittelin radion sellaiselle kanavalle, josta sain kuunneltua uutisia. Eihän sieltä vielä juuri mitään tiedetty. Vasta kotona selvisi, että kysymyksessä oli vanha päärakennus.

Ajatukseni ovat varsin tiiviisti pyörineet luostarin henkilökunnan tunnelmia aprikoiden. Tulipalo palautti kovinkin elävästi mieleen tilanteen, kun meidän oma kirkko yritettiin polttaa. Olin tuolloin seurakunnassa talouspäällikkönä. Vitsailin lomalle lähtiessäni, jotta eihän minun tarvitse jättää puhelinnumeroa, kännykkää minulla ei vielä tuolloin ollut. Uutisista kuulen, jos kirkko palaa ja muuta niin tärkeää ei olekaan, mitä tarvitsisi lomalla tietää.  Tuota vitsiä en sen koommin toistanut. Kyllä tilanne sen verran karmealle tuntui.

3 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Mietimme tänään E:n kanssa, että olitkohan sinä vielä kurssilla nyt alkuviikollakin. Arvelimme sinun olleen pelastamassa esineitä tulipalosta.

Kauhea tapahtuma ja valtava menetys. Mikään ei tule korjaamallakaan entiselleen ja monia arvokkaita esineitä ja ikoneita myös menetettiin. Luin piispa Arsenin blogista.

Airi Hietala kirjoitti...

Kyllä se jo kuultunakin miettimään pisti.

Tiina kirjoitti...

Blogissani pieni tunnustus sinulle. :)