Translate

8.3.2012

Kokemuksia harjoittelujaksolta


Kohta on neljä kuukautta kulunut siitä, kun aloitin työelämävalmennuksen Apan Korussa. Tuo aika on mennyt huimaa vauhtia ja paljon uutta oppia olenkin saanut tämän jakson aikana. Olen itse valmistunut noin vuosi sitten tekstiilimuotoilijaksi ja Airiin sekä hänen yritykseensä tutustuin Innovaatioassistentti- koulutuksen kautta.

Harjoittelun alkupuolella tutustuin tarkemmin koruyrityksen toimintaan ja valmistin messuilla käytettäviä korutelineitä sekä suunnittelin korujen esillepanoa. Perehdyin tuolloin myös korujen suunnitteluun sekä valmistukseen. Pääsin osallistumaan myös Valamossa järjestetylle hopeakurssille, jossa sain kokeilla hopean työstämistä valmiiksi koruksi alusta alkaen.

Myyntitapahtumat ja asiakastilaukset ennen joulua pitivät Airin ja minut kiitettävän kiireisinä. Ehdittiin kuitenkin pitämään myös pienimuotoinen korutyöpaja Nurmeksen ja naapuriseurakuntien nuoriso- ohjaajille. Mukava sekä antoisa paja puolin ja toisin.

Mieleenpainuvimpana kokemuksena tuosta ajankohdasta jäi osallistuminen Karjalaisten Taitajien messuille, jotka järjestettiin Joensuussa Isossa Myyssä. Aiemmin en ole tämän kaltaisille messuille osallistunut myyjän roolissa, joten oli hyvä nähdä ja kokea messutapahtuma tästä kulmasta. Antoisinta oli auttaa asiakasta löytämään mieleisensä ja persoonaan sopivan korun kohtuullisen laajasta valikoimasta. Mielestäni messut onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin ja tuntui siltä, että asiakkaat olivat myös tyytyväisiä tapahtumaan.

Joulun jälkeinen aika on mahdollistanut keskittymisen uusien korujen suunnitteluun. Airin kanssa olemme tehneet rumpunahasta monenlaisia kokeiluja ja osa prototyypeistä onkin jo melkein valmiina. Itse olen myös kokeillut paksumman nahan käyttämistä koruissa ja yhdistänyt nahkaa helmikaulanauhoihin. Haastavimpana rumpunahan käyttämisessä on yhdistää sitä hopeaan, niin että yhdistelmä näyttäisi luontevalta ja kiinnityskohdat eivät veisi liikaa huomiota korussa. Kun yhdistämisen saa toimimaan, nahka tuo kouruihin uudenlaista ilmettä ja isoihinkin koruihin keveyttä. 

Korujen taustalle saadaan vielä jatkossa tarinat, joten ainutlaatuisia koruja on jälleen syntymässä.
Tässä loppuaikana olen vielä ehtinyt opetella hieman videomateriaalin editointia ja tänään muutin PowerPoint- esityksenä tehdyn yritysesittelyn julkaistavaan videomuotoon, joka on nähtävissä YouTubessa. Monipuolinen ja haastava valmennusjakso loppuu ensi viikolla. Yhtä samanlaista päivää ei ole sopinut neljään kuukauteen. On ollut hienoa päästä tekemään yhteistyötä luovan ja taitavan koruyrittäjän kanssa ja uskon että yhteistyö jatkuu muodossa tai toisessa jatkossakin.

Aurinkoista naistenpäivää toivottaen, Päivikki Rouvinen.

1 kommentti:

Airi Hietala kirjoitti...

Kiitos, Päivikki. On ollut ilo työskennellä kanssasi. Olet opettanut minulle monta asiaa. Aika on mennyt kuin siivillä. Olen myös nauttinut siitä, kun olemme voineet yhdessä kokeilla ja ideoida uutta.

Toivon kaikkea hyvää elämääsi!