Kirahvienkin asut vaihtelevat

Samburussa kirahveja näkyi runsaasti. Niiden kuviointi oli selvärajaista, mosaiikkia muistuttavaa. Ensikertalaiselle niiden katseleminen on mukavaa, kun päitä vilisee seiltä täältä pusikon takaa.

Tämän yksilön tapasimme Sangaressa.
Sen ulkonäkö ei juurikaan poikkea edellisistä.

Masai Maran kirahvien kuviointi oli poikkesi edeltäjistään. Niiden kuviot olivat huomattavasti epämääräisemmän muotoisia kuin yläkuvien kirahveilla. Muutamilla yksilöillä väri oli huomattavasti muita tummenpi. Kuvioiden muodossa on myös vaihtelua eri yksilöiden välillä.

Seepran erilaliset pyjamat

Sanburussa oli seeproja kohtuullisen paljon. Ne olivat tottuneet autoihin, joten niitä pääsi kuvaamaan helposti. Niiden raidoitus oli suhteellisen tasainan ja mahanalus valkoinen.

Sangaren ylängöllä seeproja esiintyi myö runsaasti, mutta ne kaikkosivat autoja, eli karkuun juoksevia seeproja ei ehtinyt saada lähikuvaan. Raitojen muoto näkyy kuitenkin hyvin.  Kuvioin ti poikeeaa huomattavasti Samburun seeprojen pyjamakuosista.

Sangaressa oli myös hevosia, jotka näyttivät olevan suhteellisen tiiviissä vuorovaikutuksessa seeprojen kanssa. Hevosten mukana kulkeva seeproidi on saanut isältään raidat ja äidiltään värityksen. Työnjaon voinee päätellä siitä, että se seurasi hevoslaumaa.

Seeproidi on niin suoraselkäinen seepran tapaan, että sillä ei voi ratsastaa, eikä se taida kesyyntyäkään kovin helposti.





Alakuvan seeprat on kuvattu matkalla bogoriajärjelle. Niidenkin ulkoasu poikkeaa jon kin verran yläkuvien seeproista raidoituksen muodoissa.


Masai Marassa seeproja oli hyvin vähän, eikä niistä yhtään sattunut minun kamerani eteen. Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa niiden raidoituksesta.

Seeprakuosia oli hyödynnetty joissain matkamuistoissa ja kankaissa.

Matkaohjelma ja luonnon taideteoksia

   

Yläkuvan pystyliuskeiset kalliot ovat hautavajoaman reunalta matkalla Bogoria-järvelle.

Edellisten kuvien yhteydessä en vielä kertonut matkaohjelmastamme. Meitä oli Kenian safarilla kahdeksan hengen ryhmä + matkatoimiston opas. Lennot olivat Nairobiin, jossa yövyimme mennen tullen ja josta loman alussa jatkoimme matkaa kahdella transitilla seuraavalla  ohjelmalla:

• Samburuun (Lodge 3 yötä),  uima-allas. Miellyttävä paikka varsinkin, kun vasta kolmanneksi työksi tuli taloon toinenkin porukka. Puistoissa oli runsaasti eläimiä.
• Sangare Ranch, yksityistila, jossa pieni telttaleiri järven rannalla (telttamajoitus 2 yötä). Yöllä tarvi vaatetta. Ei erityisen puunattu paikka, mutta ystävällinen palvelu. Eläimiä kohtuullisesti, vähän arkoja, kaikkosivat autojakin.
• Nakuru-järvi, isohko telttaleiri, jossa teltat erillisten katosten alla, (2 yötä) myös uima-allas.  Järven ympärillä pienehkö luonnonsuojelualue; eläinkanta kiitettävä. tosin flamingoja oli vähemmän kuin odotettiin. Aanurukoukset ämyreistä kaupungilta herättivät viiden korvilla. Matkalla seuraavaan kohteeseen poikkesimme Bogoria-järvellä katsastamassa lisää flamingoja ja söimme kuumien lähteiden äärellä retkieväämme.
• Elsamere, pieni, kotoinen paikka järven rannalla, jossa erillinen koulutuskeskus luonnonsuojelukoulutusta varten (2 yötä). Majoitus paritaloissa. Päiväretkestä Helvetin portille myöhemmin oma tarinansa.
• Masai Mara, telttaleiri Masai-kylän vierellä (3 yötä). Masai-asutus valtavine karjoineen antoi alueelle oman säväyksensä. Hyeenojen konsetti kylän koirien säestyksellä väritti yöunta, mutta Masai-sotilas jokaisen teltan nurkalla toi turvaa. Luonnonpuiston eläinlaumojen vähäisyys oli yllätys, kissapedot näyttivät hyvinvoivilta.

Pitihän minun muutama pökkelökuvakin saada. Vasemmanpuoleinen puu pahkoineen on Samburusta ja joenrannan kelo hippopoukaman laidalta Masai Marasta.

Leopardeja ja gepardeja

 Leopardeja ei ole kovin helppo löytää. Yläkuvan yksilön päiväettosia ihailimme Nakura-järven luonnonpuistossa. Aikansa pensaan takana maattuaan se päätti poseerata runsaalle katsojajoukolle. Se nousi venytellen ja käveli rauhallisesti tien vierusta ja sen jälkeen autojen välistä tien toiselle puolelle häviten metsikköön.


Tämän leopardin tapasimme Samburussa. Se oli niin kaukana tiestä, että sain siitä vain piilokuvan. Kameran asetuksetkaan eivät tainneet olla ihan kohdallaan. Hyvin unet näyttivät puunoksalla maistuvan. Mitenkähän meidän päikkärit onnistuisivat noissa oloissa. Tekis varmaan tasapainoaistille hyvää, mutta tuskin hauraille luille.


Hahtuvapallot puussa ovat pienten kutoja-lintujen pesiä. Niitä esiintyi hyvin paljon.

Gepardeja näimme usempaan kertaan jo matkamme ensimmäisessä kohteessa, Samburussa. Pois lähtiessämme poikkesimme katsomaan perhettä, jossa lapset leikkivät ja ilakoivat emon lepäillessä puunvarjossa.


Tässä gepardiperhe puun varjossa aterialla. Emo söi ensin ja on jo ettosilla. Pennut näykkivät saalista ja pyörivät emon ympärillä. Emo on pannoitettu. Kuva on Samburusta.

Pääsimme nauttimaan kuvan gepardin saalistusyrityksestä. Tässä se on hiipimässä pensaan taakse odottamaan saaliin tuloa lähietäisyydelle. Tällä kertaa saalis ei tullut riittävän lähelle ja gepardi luopui yrityksestään hetken takaa-ajon jälkeen.

Saalistusyrityksen aikaan autot onneksi pysyttelivät hyvän matkan päässä ja kaikki seurasivat näytelmää suuren jännityksen vallassa.

Tässä gepardiperhe nauttii ruokaettosista mahat pullollaan puun varjossa.

Gepardikuvista alemmat ovat Masai Marasta.

Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren...

Kaksi viikkoa Kenian luonnonpuistoissa safareilla tuotti monta kohtaamista leijonien kanssa. Oheinen kuva on Samburusta, ensitapaamisesta, jossa lapsukaiset harjoittelevat puussa kiipeilyä. Äitee makaileen kaikessa rauhassa oksanhaarukassa hieman ylempänä, eikä mahtunut samaan kuvaan. Puun alla parveilevat auton eivät tuntuneet häiritsevän ketään.

Seuraavan kuvan päiväettosiaan viettävien leijonien rentoutumiskyvystä voisi ottaa oppia. Katsokaa noiden keskimmäisten ilmettä, näkee varmaan jotain unta herkullisesta paistista. Tällä kohtaa kuiskailemme hiljaa, jotta emme häiritsisi päikkäreitä.
Nämäkin leijona löytyivät Samburusta.

Päiväettosten jälkeen  näissä lämpötiloissa tulee kaikille pian jano. Pikkuinen ei vielä ole oppinut laskemaan takamustaan jalkojensa päälle aikuisten tavoin. Veteen ulottuminen pylly pystyssä vaatii notkeutta, mutta sitähän löytyy. Tämä kuva on otettu Nakuru-järven luonnonpuistossa suolaisen veden äärellä. Vaaleanpunaiset flamingot, pelikaanit ja muut linnut väistyivät suosiolla vähän kauemmaksi petojen tieltä.

Yön viiletessä tulee nälkä. Ei huolta, puhvelista riittää evästä useampaankin ateriaan. Nuori uros santsaa aamusella saalistaan. Naaras makailee pienen matkan päässä sulattelemassa ateriaansa. Kolme korppikotkaa odottelee kärsivällisesti vuoroaan turvallisen matkan päässä. Kuva saaliinjaosta on Masai Marasta.

Muutamia isompiakin uroksia kohtasimme, mutta olivat sen verran ylpeitä, että eivät antautuneet lähikuvaan.

Masai  Marassa oli kaiken kaikkiaan vähän eläinlaumoja. Silti ruokaa näytti löytyvän riittävästi ainakin leijonille. Kohtasimme monta hyvinvoivaa laumaa pentuineen. Alakuva on viimeisen illan leijonaperheistä ukkoskuuron hämärissä. Pentuja oli yhdeksän ja emoja varmaan kuusi. Pentujen leikkiä oli mukava katsoa. Väliin ne kävivät hakemassa turvaa emonsa kyljestä.

Kuvakavalkaadi jatkuu sitä mukaa, kun ehdin valkata ja lajitella kuvia.

Kuvauskokeilut jatkuvat

Olen edelleen kokeillut kuvaamista
valolaatikon kanssa erilaisilla alustoilla.
Ensimmäinen hankinta on päivänvalo-
lamput ja kunnon kehikko valo-
laatikolle. Nyt minulla on nurin kään-
netyn jakkaran päällä valkoinen silkki.


Huomenna jatkuu digikuvauksen kurssi. Pitää taas rahdata erilaista rekvisiittaa sinne.

Järjestelmäkamera olisi kova sana. En tiedä, riittäisikö minulla kärsivällisyys opetella sitä käyttämään.  Helminauhat ovat helppoja kuvattavia, mutta hopean kanssa on edelleen ongelmia.

Pakko kokeilla

Aloitin eilen digikuvauskurssin kansalaisopistossa. En ole taas pitkiin aikoihin jaksanut leikkiä kameran säädöillä. Eilen illalla kotiin tulon jälkeen aloitin säätöjen tutkimisen.

Tänä aamuna etin vaihteeksi taas netistä valolaatioiden toko-ohjeita. Värkkäsin yhden paperiversion näitä periaatteita vapaasti soveltaen. Iltapäivällä piti vielä kokeilla toistakin versiota; jakkara kumolleen lakanan alle. Toimii ihan yhtä hyvin tai huonosti riippuen kamerasta ja kuvaajan taidoista. Sitten vaan valoja ja kameran säätöjä kokeilemaan.  Näin voi tehokkasti välttää uppoutumista kirjanpitojen mielenkiintoiseen maailmaan.

Valkoista taustaa vasten helminauhojen kuvaus näyttäisi onnistuvan kohtalaisen hyvin. Helmien värin saa aika hyvin toistumaan.  Hopealle pitää vielä kokeilla muitakin taustoja. Syvyysvaikutelmaahan minun kameralla ei saa kunnolla esiin parhaalla tahdollakaan.

Kuvien helmet ovat meripihkasiruista; ylemmissä karneolin ja garnetin kanssa, alemmassa brontsiitin ja onyksin lisänä.

Kamera on alkanut syödä akkuja/paristoja vähän turhan nopeasti. Lomalle olen suunnitellut ottavani vanhemman räpsyn. Tosin ope illalla ehdotti, että ottaisin molemmat ja nykyiseen akkujen lisäksi ison pakkauksen paristoja. Se voisi olla viisautta. Pienellä räpsyllä ei kuulemma kannata mennä petojen kitaa kuvaamaan, voi vaikka tulla syödyksi, ainakin se todistusaineisto, jos vaikka minä osoittautuisinkin jo liian sitkeäksi. Tosin minä kyllä jo kesällä koetin opetella kuvaamaan kännykällä, jotta voin karhun kidan ikuistaa todisteeksi, jos se sattuu samaan vattupuskaan.

Työnäytös venäläisille

Olin illalla Bomballa pitämässä venäläisille työnäytöstä. Edellisen viikon tapahtumasta viisastuneena otin mukaan viihden messinkilankaa, jolla annoin lasten kokeilla korun tekoa väännellen ja vasaroiden. Suosio ylitti odotukset, varsinkin, kun en tästä mitään rahastanut. Loppuillasta lanka oli kaikki ja viimeisille tekijöille myin pienellä hintaa hehkutettuja hopealangan paloja.

Lapset olivat aivan innoissaan ja jonottivat kiltisti vuoroaan. Pyöröpihtejä ja alasimia olis pitänyt olla useampia. Vähintään yhtä innokkaasti vanhemmat kuvasivat jälkikasvunsa luovuutta. Osa selviytyi tehtävästä vain pienellä avustuksella ja osalle sydän, spiraali, numero tai vastaava piti väännellä lähes alusta loppuun ja vielä uudelleen vasaroinnin jälkeen, koska metallihan elää ja muotoutuu uudelleen siinä.

Onneksi minulla oli puodin puolelta lainassa venäläinen harjoittelija, joten kieliongelmia ei ollut. Hänen panoksensa tapahtuman onnistumisessa oli todella merkittävä.  Aikuiset saivat ihan rauhassa katsella koruja. Kun he halusivat jotain ostaa, he koputtelivat tulkin olkapäähän, jolloin hoidimme rahastuksen välillä. Tunnelma oli todella positiivinen.

Hieman hätkähdimme välillä, kun huomasimme, että näytilla olleet neljä sormusta oli kadonnut. Loppuillasta eräs mies kävi ne palauttamassa. Joku lapsista oli ymmärtämättään ottanut ne mukaansa.


Edellisen viikon tapahtumasta jäi myös mukavana muistona kohteliaisuus, jota sain osakseni tavaroita autoon vietäessä. Pari miestä oli ulkona tupakalla. Joka kerta, kun olin kantamassa autoon kamoja, toinen miehistä kiiruhti portaille ottamaan ne minulta ja vei ne autoon. Jää muuten monelta suomalaiselta tekemättä, ellei kohteena ole nuori, kaunis nainen.

Kameraa minulla ei tietystikään taas ollut mukana. Kuva on Anitta Mutasen syksyinen Bomban talo harvemmin kuvatulta kulmalta.