Kuvauskokeilut jatkuvat

Olen edelleen kokeillut kuvaamista
valolaatikon kanssa erilaisilla alustoilla.
Ensimmäinen hankinta on päivänvalo-
lamput ja kunnon kehikko valo-
laatikolle. Nyt minulla on nurin kään-
netyn jakkaran päällä valkoinen silkki.


Huomenna jatkuu digikuvauksen kurssi. Pitää taas rahdata erilaista rekvisiittaa sinne.

Järjestelmäkamera olisi kova sana. En tiedä, riittäisikö minulla kärsivällisyys opetella sitä käyttämään.  Helminauhat ovat helppoja kuvattavia, mutta hopean kanssa on edelleen ongelmia.

Pakko kokeilla

Aloitin eilen digikuvauskurssin kansalaisopistossa. En ole taas pitkiin aikoihin jaksanut leikkiä kameran säädöillä. Eilen illalla kotiin tulon jälkeen aloitin säätöjen tutkimisen.

Tänä aamuna etin vaihteeksi taas netistä valolaatioiden toko-ohjeita. Värkkäsin yhden paperiversion näitä periaatteita vapaasti soveltaen. Iltapäivällä piti vielä kokeilla toistakin versiota; jakkara kumolleen lakanan alle. Toimii ihan yhtä hyvin tai huonosti riippuen kamerasta ja kuvaajan taidoista. Sitten vaan valoja ja kameran säätöjä kokeilemaan.  Näin voi tehokkasti välttää uppoutumista kirjanpitojen mielenkiintoiseen maailmaan.

Valkoista taustaa vasten helminauhojen kuvaus näyttäisi onnistuvan kohtalaisen hyvin. Helmien värin saa aika hyvin toistumaan.  Hopealle pitää vielä kokeilla muitakin taustoja. Syvyysvaikutelmaahan minun kameralla ei saa kunnolla esiin parhaalla tahdollakaan.

Kuvien helmet ovat meripihkasiruista; ylemmissä karneolin ja garnetin kanssa, alemmassa brontsiitin ja onyksin lisänä.

Kamera on alkanut syödä akkuja/paristoja vähän turhan nopeasti. Lomalle olen suunnitellut ottavani vanhemman räpsyn. Tosin ope illalla ehdotti, että ottaisin molemmat ja nykyiseen akkujen lisäksi ison pakkauksen paristoja. Se voisi olla viisautta. Pienellä räpsyllä ei kuulemma kannata mennä petojen kitaa kuvaamaan, voi vaikka tulla syödyksi, ainakin se todistusaineisto, jos vaikka minä osoittautuisinkin jo liian sitkeäksi. Tosin minä kyllä jo kesällä koetin opetella kuvaamaan kännykällä, jotta voin karhun kidan ikuistaa todisteeksi, jos se sattuu samaan vattupuskaan.

Työnäytös venäläisille

Olin illalla Bomballa pitämässä venäläisille työnäytöstä. Edellisen viikon tapahtumasta viisastuneena otin mukaan viihden messinkilankaa, jolla annoin lasten kokeilla korun tekoa väännellen ja vasaroiden. Suosio ylitti odotukset, varsinkin, kun en tästä mitään rahastanut. Loppuillasta lanka oli kaikki ja viimeisille tekijöille myin pienellä hintaa hehkutettuja hopealangan paloja.

Lapset olivat aivan innoissaan ja jonottivat kiltisti vuoroaan. Pyöröpihtejä ja alasimia olis pitänyt olla useampia. Vähintään yhtä innokkaasti vanhemmat kuvasivat jälkikasvunsa luovuutta. Osa selviytyi tehtävästä vain pienellä avustuksella ja osalle sydän, spiraali, numero tai vastaava piti väännellä lähes alusta loppuun ja vielä uudelleen vasaroinnin jälkeen, koska metallihan elää ja muotoutuu uudelleen siinä.

Onneksi minulla oli puodin puolelta lainassa venäläinen harjoittelija, joten kieliongelmia ei ollut. Hänen panoksensa tapahtuman onnistumisessa oli todella merkittävä.  Aikuiset saivat ihan rauhassa katsella koruja. Kun he halusivat jotain ostaa, he koputtelivat tulkin olkapäähän, jolloin hoidimme rahastuksen välillä. Tunnelma oli todella positiivinen.

Hieman hätkähdimme välillä, kun huomasimme, että näytilla olleet neljä sormusta oli kadonnut. Loppuillasta eräs mies kävi ne palauttamassa. Joku lapsista oli ymmärtämättään ottanut ne mukaansa.


Edellisen viikon tapahtumasta jäi myös mukavana muistona kohteliaisuus, jota sain osakseni tavaroita autoon vietäessä. Pari miestä oli ulkona tupakalla. Joka kerta, kun olin kantamassa autoon kamoja, toinen miehistä kiiruhti portaille ottamaan ne minulta ja vei ne autoon. Jää muuten monelta suomalaiselta tekemättä, ellei kohteena ole nuori, kaunis nainen.

Kameraa minulla ei tietystikään taas ollut mukana. Kuva on Anitta Mutasen syksyinen Bomban talo harvemmin kuvatulta kulmalta.

Jouluaamu ortodoksisessa kirkossa

Olin jouluaamuna ortodoksisessa aamupalveluksessa katsomassa, kun ystävättäreni liitettiin ortodoksisen seurakunnan jäseneksi.  Kirkkoon liittyjiä oli kaksi. Molemmista huokui rauha. Tuntui hyvälle katsoa, miten lämpimän vastaanoton he saivat. Tilaisuuden jälkeen seurakuntalaiset kävivät toivottamassa heidät tervetulleiksi.

Tilaisuus kesti yli kaksi tuntia. Minä en millään pysty seisomaan paikallani niin kauan, kun alkaa pyörryttämään. Ilmeisesti suitsukkeen tuoksu tekee sen, kun siihen ei ole tottunut. Onneksi siellä voi vanhat ja vaivaiset istua ilman, että se herättää minkäänlaista pahennusta. Ortodoksinen liturgia on kaikkineen hyvin rauhoittavaa.

Immanuel aloittaa joulun

Immanuel on jo parin vuosikymmenen ajan ollut olennainen osa jouluun hiljentymistä Nurmeksessa. Kirkkopuistossa säiden armoilla tapahtuva esitys tehdään talkoovoimin. Ihmiset ovat sitoutuneet siihen. Se onkin varmaan olennainen tekijä siihen, että tapahtuma on säilynyt elinvoimaisena.

Näytelmän syntyhistoran voit lukea kannatusyhdistyksen sivuilta.

Itse olen ollut mukana pääosin taustajoukoissa, vain parina vuonna olin mukana kansankuorossa. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin en ole ollut millään lailla mukana. Kai se joulu tulee nyt siitäkin huolimatta.

HYVÄÄ JOULUA!

Jokohan matkakuume nousee

Olen helmikuussa lähdössä Kenian safarille. Sinne pääsysstä olenkin aina haaveillut. Matkakuume taitaa pikkuhiljaa alkaa kihota pintaan. Pitäis muistaa lähipäivinä testata minikiikari, jonka voitin joskus arpajaisista. Ei varmaan ole paras mahdollinen. Kamera on myöskin sanomassa yhteistyösopimusta irti. Tällä kohtaa täytyy ottaa järki käteen ja ottaa mukaan vanha pokkari. En kuitenkaan osaa kunnolla kuvata, joten räpsykuvat riittänevät oman muistin tueksi. Tuskin niidenkään perusteella enää vanhainkodissa kovin paljoa reissusta muistaa.


Rokotukset on aloitettu. Otin jo ensimmäisen annoksen kolerarokotettakin. Nyt pitäis ottaa toinen annos, jolloin saa kahden vuoden suojan. Sen pitäisi auttaa myös normaaliin turistiripuliin. Toivottavasti toimii, olis todella harmi sairastua siellä.

Jotain unta parantavaa tarttis saada myös. Aamuyön heräilijänä tuskin osaan nukkua ainakaan teltassa, jos hyeenat kiertelevät nurkissa pitämässä konserttiaan.

Kirjainriipuksia

Tein asiakkaalle kirjaimen osaksi korua. Huomasin, että kirjaimiahan voisi käyttää myös itsenäisinä riipuksina eritavoin muotoiltuina. Pitänee laittaa jossain vaiheessa verkkokauppaan. Tilaustyötä kokonaisuudessaan en voi julkaista, koska se tulee lahjaksi.

Toiselle asiakkaalle uusin hänen ostamansa riipuksen yhtenäiseksi aiemmin kuvatun sormuksen kanssa.

Sambakurssilla muistimme edesmennyttä laulajasuuruutta, Kari Tapioa, tanssimalla illan aloitus- ja lopetuskappaleena yhdet hänen hitaista valsseistaan.

Vanhoissa sanonnoissa on taikaa - onko?

Olin viikonlopun Joensuussa ensimmäistä kertaa Karjalaisten Taitajien joulumyyjäisissä Joensuussa. Sunnuntaina miniäni lähti minulle kaveriksi. Iltapäivällä hän lähti asioilleen ja kotiin. Parinkymmenen minuutin kuluttua hän palasi kauhuissaan. Oli käynyt lähtiessään vessassa ja unohtanut sinne sormuksensa. Hän kiersi myyjät kyselemässä, mutta kukaan ei tiennyt mitään.

Poikani pyysi minua tekemään väliaikaisen sormuksen. Maanantaiaamuna tein yhden version ja sain sen juuri kiillotusmyyllyyn, kun miniältäni tuli viesti, että sormukset olivat löytyneet. Rehellinen löytäjä oli palauttanut ne myyjäispaikakkana olleen Normaalikoulun vahtimestarille. Suurkiitos löytäjälle. Nyt minulla on tarjolla taas uusi sormus, tosin hyvin pientä kokoa. Alkuperäinen tarkoitus oli kullata se, mutta nyt se saa jäädä hopean väriseksi.  Tässä se nyt sitten on, tosin livenä kuvaansa parempi, mutta sopii minulle ainoastaan pikkurilliin.

Minulta katosi muutamia vuosia sitten mieheni ostama kultasormus Hämeessä käydessäni.  Olin jo menettänyt uskoni sen löytymiseen, kun ystävättäreltäni tuli viesti, että sormus löytyi. Hän oli kadottanut toisen korviksensa ja tyhjentänyt pölyimurin pussin sitä etsiessään. Korvista ei löytynyt, mutta sormukseni oli siellä. Vanha sanonta - kulta ei katoa - piti edelleen paikkansa molemmissa tapauksissa.