Translate

2.3.2013

Mikä paras bannerikuvaksi?

1. Grobuja Valamon hautausmaalta.  Puuleikkaukset ovat
kuin nyplättyä pitsiä.
Nyt kaipaisin apua verkkokaupan bannerikuvan valintaan. Olen itse ajatellut jotakuva Valamon hautausmaan kuvista, koska ne tuovat esille tämän alueen karjalaisuutta. Täkäläisen luonnon lisäksi karjalainen perinne on tullit minulle hyvin tärkeäksi voimavaraksi korujen suunnittelussa.


2. Toisenlaisen Grobun pääty

3. Grobun katolta kuvattu puupallo aamuauringossa.

4. Tässä vähän erilainen tekstikokeilu Nurmeskorun kuvaan.
 Nurmes-korut ovat tärkeitä ihmisille, joilla on jonkinlaisia siteitä Nurmekseen. Ne ovat saavuttaneet vankan sijan lahjakoruna. Sarjaa voi täydentää aina uusien juhlien myötä.

Itselleni ne ova juuri sitä Suomen kansan ikiaikaista korukieltä, josta nettikaupan pääsivulla kerrotaan.

5. Logo Nurmes-kaulaketjun keskellä

6. Tämä kuva on nyt blogin bannerikuvana

7. Tässä sama kuva, mutta modernimpi teksti.

8. Tähän saakka käytössä ollut logo lisättynä alareunan tekstillä.

9. Tässä logo on jaettu edellisen kuvan tavoin korun
molemmille puolille, mutta erilaisella tekstillä

10. Tässä logo samantapaisessa muodossa kuin
kiven päällä kuvatussa Nurmes-korukuvassa.


Osaa kuvista joutuu vielä rajaamaan kapeammaksi, jos haluaa laittaa bannerikuvaksi.

Kerro täällä blogissa tai facebookissa oma mielipiteesi, mikä näistä kuvista on mielestäsi paras verkkokaupan bannerikuvaksi. Jos saan enemmän kuin 20 vastausta, arvon jälleen yhdet korvakorut vastanneiden kesken.

25.2.2013

Karen Hill -hopeaosat nyt myynnissä

Hankin koru-uran alkuvaiheessa valmiita Karen Hill -hopeaosia. Ne ovat pohjoisthaimaalaisen vuoristolaisheimon perinteisin käsityöläismenetelmin tekemiä hopeaosia, joiden hopeapitoisuus on 96-98 %. Ne ovat hyvin arvostettuja koruntekijöiden keskuudessa kautta maailman.

Kun oma korumallistoni on kehittynyt, päätin laittaa varastoon jääneet valmisosat myyntiin. Nyt verkkokauppaan on kuvattuna vasta osa varastosta. Tässä kuvia muutamista:
Patinoitu riipus naisille tai mieheille

Upea orkidea riipukseksi.










Näyttävä sydänlukko
Sydämistä löytyy valinnanvaraa


















Monikäyttöinen helmi, josta voi tehdä
joko riipuksen tai korvikset
tai liittää osaksi helminauhaa.
Varastosta löytyy vielä runsaasti helmihattuja, putkia ja erilaisia välihelmiä sekä yksittäiskappalaita muista osista. Jos haluat isomman määrän, kysy tarjousta.

22.2.2013

Löytyiskö jostain järkeä?

Onnistuin viime viikon lopulla saamaan jostain ihan oikean influessan. Ensimmäiset kolme päivää makasin reporankana petin pohjalla kovassa kuumeessa. Sen jälkeen olen yskinyt keuhkojani pellolle. Ruokapöydässä vakiokysymys on, onko pakko, jos ei taho. Paino on viikkoon pudonnut reilut pari kiloa. Enemmänkin olis mennyt, jos en olis liotellut paria hunajapurnukkaa mehuannoksiin.

Kun yksinyrittäjä, joka hoitaa itse kaikki tukipalvelutkin, sairastuu, suma seisoo. Omat ja suvun tilinpäätökset odottavat tekijäänsä. Nyt olis aikaa, mutta virheitä tulee niin pajon, että ei kannata edes yrittää.

Maanantaina sain taudista huolimatta kiireisimmät tilaukset lähtemään, kun vielä pää jollain lailla piti kohdallaan. Tiistaina olis ollut Joensuuhun varattuna treffejä aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Siltä osin onneksi järki voitti ja peruutin lähtöni. Unen ja yskimisen välimaastossa sain yhden tilauskorun suunniteltua.

Aivotoiminnan tahmeudesta huolimatta olen joutessani miettinyt, pitäiskö tähän yrittämiseen saada jonkinlaista tolkkua. Enhän minä ole missään vaiheessa pyörittänyt tätä yritystä järjen kanssa.  Yksi asia on johtanut toiseen jne. Ainoa, mitä olen tehnyt systemaattisesti, olen koko ajan opiskellut sekä itse tekemistä että yrittämistä kaikkine liitännäisineen. Oppien soveltaminen onkin sitten toinen juttu. Homma paisuu kuin pullataikina ja rönsyää joka suuntaan.

Kursseilla kehotetaan katsomaan yritystään 10 - 30 vuoden päähän. Minulla se on johtanut vitsiin, jos minä joskus kuolen - mutta ainakin siihen saakka mennään niin että hippulat vinkuu. Suurin motiivi on saada kokeilla, mihin siivet kantaa, jotta ei tarvitse viimeisellä portilla miettiä, jotta eipähän uskaltanut kokeilla. Ehkä pitäis kuitenkin ottaa jo huomioon, ettei tässä enää taida nuortuakaan, ikänsä laskemiseen tarviaa joka kerta paremman laskimen.

Nyt on pehmenneissä aivoissa liikkunut sellaisiakin ajatuksia, että josko luovuttais pergamentin osalta itse tekemisen ja alkais kouluttamaan sitä muille. Pari kyselyä sille puolelle on jo ollutkin.
Toisaalta, olen jo monia pergamenttikoruja myynyt ja pari tilausta hääkoruiksi on sisällä. Ehkä tätä sektoria voisi rajata, eikä yrittää hallita kaikkea. Että josko ei sittenkään kokonaan...

Muutama hopeaankin liittyvä järkeistämisajatus on ollut hitaassa liikkeessä jossain pääkopan lohkossa. Tosin pari, kolme uutta ideaakin on taas muhimassa tai oikeastaan jo työn alla.  Ja sitten markkinoinnin puolella pitäis uskaltaa rymäyttää uudet, monikieliset nettisivut ja antaa korujen kuvaaminen ammattilaiselle. Kasvava menekki voisi korvata kulut - tai sitten ei.

Ei sitä kaipaamaani järkeä tunnu ainakaan meidän huushollista löytyvän.

17.2.2013

Koruarvonta on ratkennut

Pegamenttikorujen arviointiin osallistui 192 vastaajaa. Lämpimät kiitokset kaikille osallistuineille sekä sanallista palautetta antaneille. Tuotekehittelyn yhteydessä tällainen palaute on todella arvokasta.

Voittaja arvottiin satunnaislukuarvontana. Voittajaksi tuli Kirsi Hynninen. Lämpimät Onnittelut Kirsille! Hänelle on ilmoitettu voitostaan sähköpostilla.

Tässä yhteenveto kyselyn tuloksista:

Koru n:o                  1-sijoja     2-sijoja     3-sijoja    ääniä yhteensä
  1                              1                2               1                 4
  2                             2                 1               2                 5
  3                             22              13             19              54
  4                              3               18              9               30
  5                              6                8               7               21
  6                              3                3               4               10
  7                              7                8              11              26
  8                              1                3               6               10
  9                              1                8               3               12
 10                             6               12              6               24
 11                             1                1                7                9
 12                           16              14              23              53
 13                           14               9                9               32
 14                           29              34              21              84
 15                           51              27              27            105
 16                             4              10               9               23
 17                             2                0               2                 4
 18                            20               3             21               44

Nämä tulokset on merkitty myös arvioitavina olevien kuvien alle.


9.2.2013

Artikkeli korujen merkityksestä naiselle

 Artkkeli ekalevassa 9/2/2013, suora lainaus

Nainen kantaa korussa muistoa

Minna Karkkola STT Helsinki Emma on varakas nainen, joka omistaa useita timanttikoruja. Silti Emman tärkein koru on rahallisesti arvoton hopeaketju. Hän on saanut sen äidiltään, joka taas sai sen Emman isältä.
Samantapaisia korutarinoita kertoivat muutkin naiset, joita Petra Ahde-Deal haastatteli väitöstutkimuksessaan. Hän selvitti korujen käytön ja omistamisen sosiaalisia syitä ja haastatteli 28:aa naista. Puolet oli suomalaisia ja puolet yhdysvaltalaisia 33–89-vuotiaita naisia.
Kävi ilmi, että koruilla osoitetaan kuulumista ryhmään, kuten perheeseen. Monet korut liittyivät menneisiin sukupolviin.
”Korut kantavat muistoa ihmisistä, jotka eivät enää ole täällä. En osannut odottaa, että juuri siitä puhuttaisiin niin paljon”, Ahde-Deal sanoo.
Tutkijan mukaan tärkeiden korujen tulevaisuutta pohditaan hyvin tarkkaan.
”Mietittiin, kenelle korut menevät seuraavaksi ja ketä pitäisi liittää esineen jatkumoon.”
Usein tärkeät korut on saatu siirtymäriitissä, kuten rippijuhlassa tai häissä. Erityisen tärkeitä ovat kihla- ja vihkisormukset, joita pidetään koko elinikä.
Tutkija yllättyi siitä, että kaikki haastateltavat puhuivat voimakoruista, joko omistaan tai jonkun toisen. Voimakorut esiintyivät usein myös suomalaisnaisten tarinoissa, joita Ahde-Deal tutki lisäaineistona. Tarinoita oli 464, ja niistä joka neljännessä puhuttiin voimakoruista.
”Voimat olivat hyvin tärkeitä siinä, mitä koruja valitaan käyttöön.”
Korut toivat naisille hyvää onnea, terveyttä tai rakkautta. Saattoipa koru auttaa raskaaksi tulemisessakin.
”Kun kantaja uskoo, että korusta saa voimaa, totta kai sitä silloin saa.”
Voimakoruja oli kahdenlaisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia. Esimerkiksi Itämeren alueella uskotaan meripihkan parantaviin voimiin. Henkilökohtaisia voimia koru sai, kun se oli kantajansa yllä tärkeällä hetkellä.
Eräässä perheessä oli onnea tuova rannekoru. Se oli aikanaan perheen äidillä ylioppilaskirjoituksissa, jotka menivät hyvin. Myöhemmin se toi samanlaista onnea hänen kolmelle lapselleen: tytär piti korua kirjoitusten aikana ranteessaan ja pojat taskussa.
Naisen korujen käyttö myös muuttuu iän mukana.
Nuorimmat tutkituista suosivat valkeita metalleja ja värittömiä koruja. Hieman vanhemmat naiset käyttivät kullanvärisiä ja näyttävämpiä koruja, Ahde-Deal kertoo.
Äidiksi tuleminen vaikutti korujen käyttöön. Silloin monet luopuivat isoista ja roikkuvista koruista sekä vihkisormuksen käytöstä kotioloissa.
Eläkeikäisten korut olivat värikkäimpiä ja villeimpiä. Jalometallit eivät olleet heille tärkeitä, vaan he käyttivät paljon lasihelmikoruja ja luonnonmateriaaleja, kuten puuta. Moni käytti lastenlasten tekemiä koruja.
Vanhemmille naisille koruja oli tuonut perinne, jota nuoremmat eivät enää tunteneet. Vanhempi ikäpolvi oli saanut kihlalahjan. Kun mies lähti ostamaan kihlasormusta kultasepältä, hän osti samalla kihlalahjaksi rannekorun, kaulakorun tai sormuksen, Ahde-Deal kertoo.

18.1.2013

Osallistu koruarvontaan valitsemalla suosikkisi pergamenttikoruista

Nyt lähestyy aika, jolloin pergamenttikoruja pitäisi saada verkkokauppaan. Sitä ennen haluan saada palautetta tuotteiden jatkokehittelyä varten. Valitettavasti valokuvat eivät anna todellista kuvaa koruista.

Kaikkien kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan hopeiset korvakorut joko makeanveden helmellä tai kivihelmellä voittajan toiveiden mukaisesti. Vastausaikaa on 15.2.2013 saakka.

Valitse pergamenttikoruista kolme parasta ja merkitse kuvien numerot paremmuusjärjestyksessä kyselylomakkeeseen nimesi ja sähköpostiosoitteesi kanssa. Lomakkeeseen pääset kuvien alapuolella olevasta linkistä. Jos haluat antaa sanallista palautetta, anna se kommenttina facebookissa, täällä blogissa, tai  sähköpostilla info@akoru.net.

1. sijoja1
2. sijoja 2
3.sijoja 1

1.sijoja 2
2. sijoja 1
3.sijoja 2
1. sijoja 22
2. sijoja 13
3. sijoja 19

1. sijoja 3
2. sijoja 18
3. sijoja 9

1. sijoja 6
2. sijoja 8
3. sijoja 7

1.sijoja 3
2.sijoja 3
3. sijoja 4

1.sijoja 7
2. sijoja 8
3. sijoja 11

1. sijoja 1
2.sijoja 3
3. sijoja 6
1.sijoja 1
2. sijoja 8
3.sijoja 3

1. sijoja 6
2. sijoja 12
3. sijoja 6
1. sijoja 1
2. sijoja 1
3. sijoja 7
1.sijoja 16
2.sijoja 14
3. sijoja 23
1. sijoja 14
2. sijoja 9
3.sijoja 9
1. sijoja 29
2. sijoja 34
3. sijoja 21

1. sijoja 51
2. sijoja 27
3.sijoja 27
  
1. sijoja 4
2. sijoja 10
3. sijoja 9
1. sijoja 2
2. sijoja 0
3. sijoja 2

1. sijoja 20
2. sijoja 3
3.sijoja 21


Tässä  linkki vastauslomakkeeseen.

Taustatietoja:

Pergamentti on osoittautunut haastavaksi, mutta mielenkiintoiseksi materiaaliksi. Olen työstänyt sitä koko viime vuoden ja vasta syksyllä se alkoi antautua minun tahtooni. Materiaali on muokkaamatonta nahkaa, kirjakääröjen historiallinen materiaali, jota käytetään myös rumpukalvoissa, kirjansidonnassa yms. Sen valmistuksessa ei tarvitse käyttää myrkkyjä, eli materiaali on ekologista.

Koruissani olen yhdistänyt pergamenttia hopeaan ja lisännyt siihen valkokultaa lehtikultana. Pinnassa on ohut lakkakerros suojaamassa kosteudelta ja kulumiselta.

Materiaalin parhaita puolia ovat  keveys, herkkyys,  kestävyys sekä historiallisen luonnonmateriaalin uudenlainen käyttö. Suurin osa koruista on täysin uniikkeja, joissain malli on vakio. Tällä menetelmällä koruja ei tästä materiaalista tee kukaan toinen maailmassa ainakaan toistaiseksi vielä.
Tässä vielä yhteenveto pergamenttituotteiden ominaisuuksista:
* keveys, eli voidaan tehdä esim näyttäviä korviksia tai hiuskoruja
* ekologinen ja eksoottinen materiaali
* herkkyys, joka tulee sekä materiaalista että muodoista
* mallien ainutkertaisuus, uniikkeja
* sopivat kaikenvärisiin asuihin
* juhlavuutta saadaan hopealla ja lehtikullalla
* materiaalissa erilaisia vaihtoehtoja, värit, nahan omat kuviot, myös läpinäkyvää, erilaiset paksuudet
* soveltuu monenlaisiin tuotteisiin; mm. kaulaketjut, riipukset jne. sekä vyöt, pukuun kiinnitettävät koristeet, reliefit, pöytä- ym. koristeet jne.
* kestävyys, eli pergamentti on samaa, jota käytetään myös rumpukalvoissa
* palvelu, eli minulla on kaikille tuotteilleni "ikuinen" takuu, eli korjaan rikkimenneet korut niin kauan kuin olen työkuntoinen
* tilaustöissä asiakkaalla mahdollisuus olla mukana suunnittelussa

5.1.2013

Venäläiset asiakkaat yllättävät

Jälleen on venäläisten turistien sesonki menneillään. Minulla on koruja myynnissä Bomballa käsityöläisten puotissa. Olen ollut siellä tällä viikolla tekemässä päivittäin toista tuuria. Suurin osa kävijöistä on ystävällisiä ja miellyttäviä asiakkaina, mikä sinällään ei ole mikään yllätys aiempien kokemusten pohjalta. Suurin osa lapsista käyttäytyy vallan esimerkillisesti, toki vilkkaitakin rapeltajia on joukossa.

Keräsin koruistani sinne sellaisia, joista arvelin venäläisten pitävän. Nurmes-korut laitoin muiden korujen taakse, kun ajattelin, että ne eivät patinoituina kiinnosta. Eilen illan viimeinen asiakas löysi ne sieltä ja halusi ehdottomasti ostaa rannekorun.  Sopimuksemme mukaisesti lyhensin sen yönseutuna ja vein puotiin tänä aamuna. Asiakas tuli heti ovien avauduttua sitä hakemaan ja oli mahdottoman onnellinen sen saatuaan.

Pergamenttikoruistani minulla oli esillä vain yksi sarja, koska en uskonut venäläisten noteeraavan niitä mitenkään. Tänään yksi asiakas innostui niistä. Korvakoruja kokeiltuaan hän päätyi valinnassa korvissani oleviin pieniin lehdyköihin, jotka hän ostatti miehellään klipseineen.  Minulla ei nimittäin ole reikiä korvissani, kuten ei suutarinlapsillakaan kenkiä. Ei muuten ollut läheskään ainoa kerta, jolloin olen myynyt korvikset klipseineen korvistani.

Minä en osaa venäjää lainkaan, mitä nyt tervehdyksiin vastaan. Onneksi saamme vaativampiin tilanteisiin lainata Bomban palkkaamia tulkkeja. Monet venäläiset puhuvat kuitenkin nykyään englantia. Olen käynyt antoisia keskusteluja monenkin asiakkaan kanssa vajavaisella englannintaidollani käyttäen sitä sanavarastoa, mikä kulloinkin sattuu muistinpohjalta löytymään. Eilen nauroin makeasti, kun yksi rouva keskustelumme lopuksi kehui,  miten erinomaista englantia minä puhun.

20.12.2012

24. Immanuelin jouludraaman esityskerta Nurmeksessa

Nurmeksen kirkkopuistossa joulun aatonaattona esitettävä jouludraama on jo järjestyksessään 24. Esityksessä on mukana monia vakioesiintyjiä, mutta joka vuosi tulee myös uusia. Vahvassa tekstissä ja antaumuksellisessa talkoohengessä on esityksen voima ja jatkuvuus.

Marian ylistyslaulu


Esilukija
Draama uusiutuu aina ohjaajan vaihtumisen myötä, joka tapahtuu noin kolmen vuoden välein. Esitys on alkuaikoihin  verrattuna tiivistynyt ja pelkistynyt olennaiseen. Viime vuonna väreillä ja valoilla oli entistä merkittävämpi osuus vaikuttavuudessa, josta alla oleva kuvakollaasi on hyvä esimerkki.




Enkeli Gabriel, jonka tuuli sai melkein lentämään.
Maria ja Josef seimellä
 Esitys on kaikki nämä vuodet ollut katsojulle maksuton. Draama kuuluu jo erottamattomana osana nurmekselaiseen jouluun. Se merkitsee joulun alkamista. Esityksen on vuosittain nähnyt vähän säätilasta riippuen milloin alle milloin yli 2000 ihmistä. Viime vuonna oli uutta myös tilaisuuden päättäminen kirkkoon.

Väki kokoontuu kirkkoon esiintyjien kunniakujaa myöten.

Kirkossa on läämin, harras tunnelma.
 Esityksen jälkeen rukoushuoneen kahvihetki on ollut yleisön ja esiintyjien kohtaamispaikka. Siellä nautittu lämmin juoma yhdessä muun tarjoilun kanssa on lämmittänyt niin mieltä kuin kehoakin.

Tervetuloa kokemaan Immanuelin 24. esitys sunnuntaina klo 18 Nurmeksen kirkkopuistoon.  Muistakaa laittaa lämmintä ylle.

Kaikki kuvat ovat Matti Häkkisen ottamia.