Artkkeli ekalevassa 9/2/2013, suora lainaus
Nainen kantaa korussa muistoa
Minna Karkkola STT Helsinki Emma on varakas
nainen, joka omistaa useita timanttikoruja. Silti Emman tärkein koru on
rahallisesti arvoton hopeaketju. Hän on saanut sen äidiltään, joka taas
sai sen Emman isältä.
Samantapaisia korutarinoita kertoivat muutkin naiset, joita Petra Ahde-Deal haastatteli väitöstutkimuksessaan. Hän selvitti korujen käytön ja omistamisen sosiaalisia syitä ja haastatteli 28:aa naista. Puolet oli suomalaisia ja puolet yhdysvaltalaisia 33–89-vuotiaita naisia.
Kävi ilmi, että koruilla osoitetaan kuulumista ryhmään, kuten perheeseen. Monet korut liittyivät menneisiin sukupolviin.
”Korut kantavat muistoa ihmisistä, jotka eivät enää ole täällä. En osannut odottaa, että juuri siitä puhuttaisiin niin paljon”, Ahde-Deal sanoo.
Tutkijan mukaan tärkeiden korujen tulevaisuutta pohditaan hyvin tarkkaan.
”Mietittiin, kenelle korut menevät seuraavaksi ja ketä pitäisi liittää esineen jatkumoon.”
Usein tärkeät korut on saatu siirtymäriitissä, kuten rippijuhlassa tai häissä. Erityisen tärkeitä ovat kihla- ja vihkisormukset, joita pidetään koko elinikä.
Tutkija yllättyi siitä, että kaikki haastateltavat puhuivat voimakoruista, joko omistaan tai jonkun toisen. Voimakorut esiintyivät usein myös suomalaisnaisten tarinoissa, joita Ahde-Deal tutki lisäaineistona. Tarinoita oli 464, ja niistä joka neljännessä puhuttiin voimakoruista.
”Voimat olivat hyvin tärkeitä siinä, mitä koruja valitaan käyttöön.”
Korut toivat naisille hyvää onnea, terveyttä tai rakkautta. Saattoipa koru auttaa raskaaksi tulemisessakin.
”Kun kantaja uskoo, että korusta saa voimaa, totta kai sitä silloin saa.”
Voimakoruja oli kahdenlaisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia. Esimerkiksi Itämeren alueella uskotaan meripihkan parantaviin voimiin. Henkilökohtaisia voimia koru sai, kun se oli kantajansa yllä tärkeällä hetkellä.
Eräässä perheessä oli onnea tuova rannekoru. Se oli aikanaan perheen äidillä ylioppilaskirjoituksissa, jotka menivät hyvin. Myöhemmin se toi samanlaista onnea hänen kolmelle lapselleen: tytär piti korua kirjoitusten aikana ranteessaan ja pojat taskussa.
Naisen korujen käyttö myös muuttuu iän mukana.
Nuorimmat tutkituista suosivat valkeita metalleja ja värittömiä koruja. Hieman vanhemmat naiset käyttivät kullanvärisiä ja näyttävämpiä koruja, Ahde-Deal kertoo.
Äidiksi tuleminen vaikutti korujen käyttöön. Silloin monet luopuivat isoista ja roikkuvista koruista sekä vihkisormuksen käytöstä kotioloissa.
Eläkeikäisten korut olivat värikkäimpiä ja villeimpiä. Jalometallit eivät olleet heille tärkeitä, vaan he käyttivät paljon lasihelmikoruja ja luonnonmateriaaleja, kuten puuta. Moni käytti lastenlasten tekemiä koruja.
Vanhemmille naisille koruja oli tuonut perinne, jota nuoremmat eivät enää tunteneet. Vanhempi ikäpolvi oli saanut kihlalahjan. Kun mies lähti ostamaan kihlasormusta kultasepältä, hän osti samalla kihlalahjaksi rannekorun, kaulakorun tai sormuksen, Ahde-Deal kertoo.
Samantapaisia korutarinoita kertoivat muutkin naiset, joita Petra Ahde-Deal haastatteli väitöstutkimuksessaan. Hän selvitti korujen käytön ja omistamisen sosiaalisia syitä ja haastatteli 28:aa naista. Puolet oli suomalaisia ja puolet yhdysvaltalaisia 33–89-vuotiaita naisia.
Kävi ilmi, että koruilla osoitetaan kuulumista ryhmään, kuten perheeseen. Monet korut liittyivät menneisiin sukupolviin.
”Korut kantavat muistoa ihmisistä, jotka eivät enää ole täällä. En osannut odottaa, että juuri siitä puhuttaisiin niin paljon”, Ahde-Deal sanoo.
Tutkijan mukaan tärkeiden korujen tulevaisuutta pohditaan hyvin tarkkaan.
”Mietittiin, kenelle korut menevät seuraavaksi ja ketä pitäisi liittää esineen jatkumoon.”
Usein tärkeät korut on saatu siirtymäriitissä, kuten rippijuhlassa tai häissä. Erityisen tärkeitä ovat kihla- ja vihkisormukset, joita pidetään koko elinikä.
Tutkija yllättyi siitä, että kaikki haastateltavat puhuivat voimakoruista, joko omistaan tai jonkun toisen. Voimakorut esiintyivät usein myös suomalaisnaisten tarinoissa, joita Ahde-Deal tutki lisäaineistona. Tarinoita oli 464, ja niistä joka neljännessä puhuttiin voimakoruista.
”Voimat olivat hyvin tärkeitä siinä, mitä koruja valitaan käyttöön.”
Korut toivat naisille hyvää onnea, terveyttä tai rakkautta. Saattoipa koru auttaa raskaaksi tulemisessakin.
”Kun kantaja uskoo, että korusta saa voimaa, totta kai sitä silloin saa.”
Voimakoruja oli kahdenlaisia, kulttuurisia ja henkilökohtaisia. Esimerkiksi Itämeren alueella uskotaan meripihkan parantaviin voimiin. Henkilökohtaisia voimia koru sai, kun se oli kantajansa yllä tärkeällä hetkellä.
Eräässä perheessä oli onnea tuova rannekoru. Se oli aikanaan perheen äidillä ylioppilaskirjoituksissa, jotka menivät hyvin. Myöhemmin se toi samanlaista onnea hänen kolmelle lapselleen: tytär piti korua kirjoitusten aikana ranteessaan ja pojat taskussa.
Naisen korujen käyttö myös muuttuu iän mukana.
Nuorimmat tutkituista suosivat valkeita metalleja ja värittömiä koruja. Hieman vanhemmat naiset käyttivät kullanvärisiä ja näyttävämpiä koruja, Ahde-Deal kertoo.
Äidiksi tuleminen vaikutti korujen käyttöön. Silloin monet luopuivat isoista ja roikkuvista koruista sekä vihkisormuksen käytöstä kotioloissa.
Eläkeikäisten korut olivat värikkäimpiä ja villeimpiä. Jalometallit eivät olleet heille tärkeitä, vaan he käyttivät paljon lasihelmikoruja ja luonnonmateriaaleja, kuten puuta. Moni käytti lastenlasten tekemiä koruja.
Vanhemmille naisille koruja oli tuonut perinne, jota nuoremmat eivät enää tunteneet. Vanhempi ikäpolvi oli saanut kihlalahjan. Kun mies lähti ostamaan kihlasormusta kultasepältä, hän osti samalla kihlalahjaksi rannekorun, kaulakorun tai sormuksen, Ahde-Deal kertoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti