Translate

27.2.2012

Valamo kutsuu oppimaan

Yrittäjän oppisopimusaika päättyy minun osaltani toukokuun alussa. Nyt on aika ottaa loppukiri, jotta saan sovitut koulutuspäivät käytettyä. Tällä kertaa paastonaika tuo opiskeluun oman mielenkiintoisen lisänsä kasvisruokineen. Miestänikin olen yrittänyt houkutella käymään jonain päivänä katsomassa työkaluja, voisko niistä jotain tehdä itse.

Keskiviikon ja torstain olen yksityisopetuksessa. Torstaina iltapäivällä alkaa hopeakurssi, joka kestää sunnuntaihin. Silloin taas puolestaan alkaa viikon kestävä kuvanveiston kurssi. Täältä löydät Valamon kansanopiston kurssiohjelman.

Kuvanveiston kurssilla on tarkoitus opetella valamista. Toinen keskeinen aihe on muotoilu. Opettaja lupasi ottaa ohjelmaan myös rumpunahan, jota nyt on viime viikot työstetty koruiksi.

Rumpunahka on materiaalina aika haastava. Otin viikonloppuna siitä tehdyt kokeilut mukaan perjantai-illan tanssikurssille ja lauantain hiintolomamessuille Katinkultaan. Kyllä ne kiinnostusta herättivät ja pari riipusta jo myinkin niistä ja yhdet korviksetkin ovat tilauksessa. Kunnon kuvia en ole niistä vielä ehtinyt ottamaan, ja ehkä se onkin parempi jättää aikaan, jolloin on saanut tuotekehittelyä vietyä pidemmälle.

Huhtikuun viimeiselle viikolle jää veilä yksi kurssi, jolloin oppisopimuksen ohjelma on suoritettu loppuun.

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Hei Airi! Löysin ihastuttavan Apan Korun ja sitä kautta blogiisi P-K:n yritysrekisterin kautta. Olen todella vaikuttunut koruistasi ja muista töistäsi, eläkeläisyrittäjyydestäsi sekä siitä kuinka Sinulla on yrityksesi markkinointi hienosti hoidettu sosiaalista mediaa myöten.

Olen tuore markkinointipalveluja tarjoava yrittäjä ja sen vuoksi selailin sivujasi myös "sillä silmällä". Ja pidin näkemästäni.

Sait minusta vakkarilukijan blogiisi. :)

Aurinkoisin kevätterveisin,
Riina

Airi Hietala kirjoitti...

Kiitos, Riina. Tällaiset kommentit kannustavat.

Kaikkea hyvää uudelle yrityksellesi.

Terveisin Airi