Translate

26.10.2011

Haastattelu suorassa tv-lähetyksessä - nyt sekin on koettu

Sain kutsun tiistaiaamun yleaamu-lähetykseen yhdessä vuoden kultaseppä Pekka Kulmalan kanssa. Taustalla oli palkitseminen Kalevala Korun My Saaga helakorujen suunnittelukilpailussa ja siirtyminen varttuneella iällä korualalle. Mahahapot olivat sekaisin jo kotoa lähtiessä ja vasta ne olivat sitä sen jälkeen, kun ylen aamusta soitettiin perjantaina messupaikalle.
 
Maanantaina sovittiin aikatauluista, tosin lähetykseen meno aikaistui etukäteen sovitusta. Tiistaina herätys oli ennen neljää. Emäntäni halusi ehdottomasti lähteä saattamaan junalle epäinhimillisestä ajankohdasta huolimatta.

Onneksi kävin messuilla jo tapaamassa Kulmalaa. Hänen positiivinen ja rento olemuksensa tuntui turvalliselta ja rauhoitti. Lähetyksen alkaessa pahin paniikki oli jo ohi. Uskalsin jopa kotona katsoa lähetyksen alusta loppuun. Lohduttavalle tuntui, kun Lauri Tähkä kertoi esityksen jälkeen, miten paljon hänkin jännittää edelleen näitä tilanteita.

Kotimatkalla junassa olo helpottunut. Nyt, vuorokausi kotiutumisen jälkeen tuntuu jo oikein hyvältä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana haastattelu. Mielettömän hauskaa, että on tullut haastetta ja intoa jatkaa. -DM-

Airi Hietala kirjoitti...

Kiitos DM.