Translate

3.6.2011

Kasvien kuvaaminen vuorossa


Nämäkin kuvat ovat Valamon taannoiselta iltalenkiltä. Mustikat vasta aloittelivat kukintaansa. Ne on kuvattu samasta paikasta kuin aiemmat kivet.

Muut kukat on kuvattu erakkomunkin majan luota.

Minä olen kaikkea muuta kuin kukkien tuntija. Tuosta saniaislajista en osaa muuta sanoa kuin että sen lehtien kasvukuviot ovat sangen mielenkiintoisen näköisiä.

Myös kulleron kukat ovat hauskoja palleroita. Minun lapsuudessa niitä kutsuttiin juhannuskukiksi.

Narssisseista tuo valkoinen on laji, josta pidän eniten.

Puista kuvaan pääsivät lahoava kelo sekä ihmisen koloama kuusen tyvi. Oletan, että kolot on kaiverrettu pihkan keräämistä varten.

Alakuvan kanto kuorettomana paljastaa puun syiden pehmeät muodot. Kelojen lisäksi juurikat ovat niitä, joissa puiden kuviointi ja muodot ovat usein kauneimmillaan.






Ei kommentteja: