Translate

14.1.2011

Pakko kokeilla

Aloitin eilen digikuvauskurssin kansalaisopistossa. En ole taas pitkiin aikoihin jaksanut leikkiä kameran säädöillä. Eilen illalla kotiin tulon jälkeen aloitin säätöjen tutkimisen.

Tänä aamuna etin vaihteeksi taas netistä valolaatioiden toko-ohjeita. Värkkäsin yhden paperiversion näitä periaatteita vapaasti soveltaen. Iltapäivällä piti vielä kokeilla toistakin versiota; jakkara kumolleen lakanan alle. Toimii ihan yhtä hyvin tai huonosti riippuen kamerasta ja kuvaajan taidoista. Sitten vaan valoja ja kameran säätöjä kokeilemaan.  Näin voi tehokkasti välttää uppoutumista kirjanpitojen mielenkiintoiseen maailmaan.

Valkoista taustaa vasten helminauhojen kuvaus näyttäisi onnistuvan kohtalaisen hyvin. Helmien värin saa aika hyvin toistumaan.  Hopealle pitää vielä kokeilla muitakin taustoja. Syvyysvaikutelmaahan minun kameralla ei saa kunnolla esiin parhaalla tahdollakaan.

Kuvien helmet ovat meripihkasiruista; ylemmissä karneolin ja garnetin kanssa, alemmassa brontsiitin ja onyksin lisänä.

Kamera on alkanut syödä akkuja/paristoja vähän turhan nopeasti. Lomalle olen suunnitellut ottavani vanhemman räpsyn. Tosin ope illalla ehdotti, että ottaisin molemmat ja nykyiseen akkujen lisäksi ison pakkauksen paristoja. Se voisi olla viisautta. Pienellä räpsyllä ei kuulemma kannata mennä petojen kitaa kuvaamaan, voi vaikka tulla syödyksi, ainakin se todistusaineisto, jos vaikka minä osoittautuisinkin jo liian sitkeäksi. Tosin minä kyllä jo kesällä koetin opetella kuvaamaan kännykällä, jotta voin karhun kidan ikuistaa todisteeksi, jos se sattuu samaan vattupuskaan.

1 kommentti:

Palaga kirjoitti...

Hienoja kuvia olet saanutkin. Miekin syksyllä ajattelin ilmoittautua tuolle kurssille, vaan sitten se unohtui.