Translate

19.5.2013

Kalaretkellä Iijoen Kellokoskella

Olimme loppuviikosta Iijoen Kellokoskella kalassa. Alla olevassa kuvassa on sama koski, mutta nyt meillä ei ollut venettä mukana. Heitimme uistinta virvelillä pitkin rantoja koluten. Paikka on aivan upea, aurinko paistoi. Sääsketkään eivät vielä olleet heränneet kevääseen. Reissun ainoa heikkous oli, että kala ei ollut syönnillään. Se ei kuitenkaan loman tunnetta häirinnyt.  Sainhan minä sentään yhden tammukan, mutta kun aloin arssinoimaan, oliskohan tuo mitat täyttävä, se otti ja lähti. Olisin varmaan ehtinyt saada sen vielä kiinni vedenrajasta, mutta arvelin, että kasvakoon.

Iijoen Kellokoskella kalassa pari vuotta stten juhannuksena.  

















Kuva on otettu mieheni veljen mökkirannasta. Muistaakseni tuon kuvan ottamisen aikoihin mieheni veljen tyttären pojat istuivat saunan portailla, kun tulimme iltasella joelta kalasta. Toinen pojista oli huokaissut, "Mistähän minäkin saisin sellaisen vaimon, joka jaksaa olla minun kanssa kalalla kahdeksan tuntia päivässä." Nämä pojat ovatkin armoitettuja kalamiehen alkuja.





Valokuva

Viereisessä kuvassa Iijoki mieheni kotipaikan kohdalta. Tämä alue on nyt rauhoitettu kalastukselta kokonaan.

Lauantaina sitten nautimme minun sukulaisteni seurasta. Sisareni mies täytti 70 vuotta ja piti heinäkuussa täyttävän vaimonsa kanssa yhteisen krillijuhlan synttäreiden merkeissä. Paikalla oli meitä sisaruksia neljä. Näissä merkeissä näkeminen tuntui erityisen hyvälle, kun nykyään harvat tapaamiset ovat jotain muuta kuin hautajaisia. Sääkin suosi meitä juhlijoita. Viereinen järvi houkutteli uimaan, mutta tietysti uikkarit olivat kotna.
Synttäreiltä ajelimmekin suoraan kotiin.


2 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Olenkin kaipaillut teitä, että missä kiireissä ja maailaman turuilla te nyt lienette :)

Airi Hietala kirjoitti...

Kotonahan me jo tok´ taas ollaan. Tulkaahan käymään. Minulla olis nyt uusia sormuksia yms. näytettäväksi. Pajankin siivosin tänään.