Olin illalla Bomballa pitämässä venäläisille työnäytöstä. Edellisen viikon tapahtumasta viisastuneena otin mukaan viihden messinkilankaa, jolla annoin lasten kokeilla korun tekoa väännellen ja vasaroiden. Suosio ylitti odotukset, varsinkin, kun en tästä mitään rahastanut. Loppuillasta lanka oli kaikki ja viimeisille tekijöille myin pienellä hintaa hehkutettuja hopealangan paloja.
Lapset olivat aivan innoissaan ja jonottivat kiltisti vuoroaan. Pyöröpihtejä ja alasimia olis pitänyt olla useampia. Vähintään yhtä innokkaasti vanhemmat kuvasivat jälkikasvunsa luovuutta. Osa selviytyi tehtävästä vain pienellä avustuksella ja osalle sydän, spiraali, numero tai vastaava piti väännellä lähes alusta loppuun ja vielä uudelleen vasaroinnin jälkeen, koska metallihan elää ja muotoutuu uudelleen siinä.
Onneksi minulla oli puodin puolelta lainassa venäläinen harjoittelija, joten kieliongelmia ei ollut. Hänen panoksensa tapahtuman onnistumisessa oli todella merkittävä. Aikuiset saivat ihan rauhassa katsella koruja. Kun he halusivat jotain ostaa, he koputtelivat tulkin olkapäähän, jolloin hoidimme rahastuksen välillä. Tunnelma oli todella positiivinen.
Hieman hätkähdimme välillä, kun huomasimme, että näytilla olleet neljä sormusta oli kadonnut. Loppuillasta eräs mies kävi ne palauttamassa. Joku lapsista oli ymmärtämättään ottanut ne mukaansa.
Edellisen viikon tapahtumasta jäi myös mukavana muistona kohteliaisuus, jota sain osakseni tavaroita autoon vietäessä. Pari miestä oli ulkona tupakalla. Joka kerta, kun olin kantamassa autoon kamoja, toinen miehistä kiiruhti portaille ottamaan ne minulta ja vei ne autoon. Jää muuten monelta suomalaiselta tekemättä, ellei kohteena ole nuori, kaunis nainen.
Kameraa minulla ei tietystikään taas ollut mukana. Kuva on Anitta Mutasen syksyinen Bomban talo harvemmin kuvatulta kulmalta.
