Yläkuvan pystyliuskeiset kalliot ovat hautavajoaman reunalta matkalla Bogoria-järvelle.
Edellisten kuvien yhteydessä en vielä kertonut matkaohjelmastamme. Meitä oli Kenian safarilla kahdeksan hengen ryhmä + matkatoimiston opas. Lennot olivat Nairobiin, jossa yövyimme mennen tullen ja josta loman alussa jatkoimme matkaa kahdella transitilla seuraavalla ohjelmalla:
- Samburuun (Lodge 3 yötä), uima-allas. Miellyttävä paikka varsinkin, kun vasta kolmanneksi työksi tuli taloon toinenkin porukka. Puistoissa oli runsaasti eläimiä.
- Sangare Ranch, yksityistila, jossa pieni telttaleiri järven rannalla (telttamajoitus 2 yötä). Yöllä tarvi vaatetta. Ei erityisen puunattu paikka, mutta ystävällinen palvelu. Eläimiä kohtuullisesti, vähän arkoja, kaikkosivat autojakin.
- Nakuru-järvi, isohko telttaleiri, jossa teltat erillisten katosten alla, (2 yötä) myös uima-allas. Järven ympärillä pienehkö luonnonsuojelualue; eläinkanta kiitettävä. tosin flamingoja oli vähemmän kuin odotettiin. Aanurukoukset ämyreistä kaupungilta herättivät viiden korvilla. Matkalla seuraavaan kohteeseen poikkesimme Bogoria-järvellä katsastamassa lisää flamingoja ja söimme kuumien lähteiden äärellä retkieväämme.
- Elsamere, pieni, kotoinen paikka järven rannalla, jossa erillinen koulutuskeskus luonnonsuojelukoulutusta varten (2 yötä). Majoitus paritaloissa. Päiväretkestä Helvetin portille myöhemmin oma tarinansa.
- Masai Mara, telttaleiri Masai-kylän vierellä (3 yötä). Masai-asutus valtavine karjoineen antoi alueelle oman säväyksensä. Hyeenojen konsetti kylän koirien säestyksellä väritti yöunta, mutta Masai-sotilas jokaisen teltan nurkalla toi turvaa. Luonnonpuiston eläinlaumojen vähäisyys oli yllätys, kissapedot näyttivät hyvinvoivilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti