Translate

11.9.2014

VoimaNainen -projekti päättyi

Pohjois-Karjalassa järjestetty 2-vuotinen VoimaNainen hanke on nyt päättynyt. Hankkeessa on ollut mukana 58 naisyrittäjää. Luentoja ja muita tapaamisia on ollut 1-2 kuukaudessa. Meille on jaettu monipuolista tietoa liiketoimintaosaamisesta.

Kuva on keväällä Kimmelissä järjestetystä seminaarista, jossa käytiin eri yhteistyötahojen kanssa läpi projektin antia. Osallistujilla oli tapahtumassa myös mahdollisuus esitellä tuotteitaan.

Lisäksi ohjelmassa on ollut vahvasti mukana myös yrittäjän oman jaksamisen tukeminen, johon on haettu eväitä monin tavoin. Kehon ikämittauksen yhteydessä syksyllä saimme henkilökohtaiset ohjeet kunnon ylläpitämiseen ja keväällä oli uusi testaus. Mukana oli myös erilaisia virkistystapahtumia, joissa korostettiin levon ja jaksamisen tärkeyttä yrityksen menestymisenkin kannalta. Jaksamista ja hyvinvointia testattiin myös kyselyiden kautta.

Elokuun  lopussa Sun Ahonlaidassa järjestettiin virkistymistapahtuma, jossa voi kokeilla Voimakorun tekemistä sekä saippuan valmistusta. Tarjolla oli kasvisruokaa ja lopuksi joogatuokio.

Kuva ohjaamaltani Voimakorukurssilta.


VoimaNainen hankke on ollut monipuolinen ja hyvä kokonaisuus, johon kukin on voinut osallistua mahdollisuuksiensa ja omien tarpeitteinsa mukaan. Joukossa on ollut paljon yksinyrittäjiä ja vasta aloittaneita, jolloin eniten tarvitsee tietoa ja vertaistukea.

Parasta antia minulle on ollut nimenomaan verkottuminen. Myös mentoroinnin koin erittäin myönteisenä. Olen työskennellyt koko ikäni byrokraattina julkisen hallinnon puolella, joten oppitunnit markkinoinnista, tuotteistamisesta yms. tulivat tarpeeseen. Koulutusten yhteydessä käydyt keskustelut nostivat konkreettiset käytännön kysymykset kehiin  luentojen yhteydessä.


Hankkeen vetäjänä toiminut Eija Lampio vieraili kaksikin kertaa yrityskäynneillä Nurmeksessa, jolloin  hän sai konkreettisen kuvan yrityksen tilanteesta.  Lämpimät kiitokset erityisesti Eijalle ja Kirsille, mutta myös kaikille muille hankkeen onnistymisesta vastanneille. 

Tämä tekemäni pergamenttililja olkoon kukkana hankkee vetäjille.

Katri on onnistunut tavoittamaan muokkaamattoman nahan herkkyyden mustassa korutelineessä olevaan liljaan.







Ei kommentteja: