Translate

4.6.2012

Neljä naista Pietarissa


Neljän naisen matkasta Pietariin tuli hieno seikkailu ja kokemus. Matkat taittuivat junalla, ensin Kuopiosta Kouvolaan, missä hyppäsimme Allegron kyytiin. Rajan ylitys sujui kuin rasvattu: siis tullitarkastukset ja kaikki muukin netistä ostettujen lippujen kanssa touhuaminen.

Illalla istuimme hotellimme ravintolassa syömässä herkullista ateriaa – etenkin jälkiruokaa – ja nautimme elävästä jazzmusiikista. Oli ilo kuunnella soittajaa, joka rakasti soittamaansa. Nevski Forum Hotel oli hotellimme nimi, senkin varasimme netistä. Emme pettyneet: hotelliin noustiin suoraan Nevski Prospektilta, huoneet ja kaikki hotellit tilat olivat huippusiistit, eikä huoneisiin kuulunut minkäänlaisia ääniä.

Olimme lähteneet matkaan perjantaina. Lauantaina tutustuimme Spas na groviin, kirkkoon veran päällä. Kirkko rakennettiin sille paikalle, jolle keisari Aleksanteri II murhattiin. Kirkko on koristeltu pienenpienistä mosaiikeista tehdyillä ikoneilla. Niitä on lattiasta kattoon. Uskomaton taideteos. Välillä kävimme lepäilemässä viereisessä Mihailovskin puistossa ja ihastelimme sitä, miten hyvin puisto ja sen istutukset oli hoidettu.

Venäläisen taiteen museossa istuimme pitkään valtavan maalauksen edessä, joka kertoi siitä, miten fariseukset ja lainoppineet tahtoivat kivittää aviorikoksen tehneen naisen. Kukin meistä katsojista löysi eri asioita taulusta, ja jaoimme löytämämme keskenämme. Hyvin hedelmällinen tapa tutustua taiteeseen.

Poislähtiessämme jouduimme keskelle Nevski Prospektia vaeltavaa ihmismassaa. Oli Pietarin 309–vuotisjuhla, ja sen kunniaksi katu oli suljettu autoilta ja ihmiset valtasivat sen. Illalla kaksi meistä kävi etsimässä paikkaa, jossa eivät-enää-ihan-diskoiässä olevat ladyt voisivat tanssia. Sellaista paikkaa ei löytynyt Elakin saarelta, vaikka heidät oli opastettu sinne. Yhtäkaikki ilta oli seikkailu, kun kaksikko matkusti saarella metrolla. Huomattava saavutus, kun kumpikaan heistä ei puhunut venäjää eikä tuntenut kyrillisiä kirjaimia.

Sunnuntaina kävimme Iisakin kirkossa. Menimme bussilla. Kirkossa oli menossa ortodoksinen palvelu, jossa lauloi iso ja upea kuoro. Matkalla kanavalaivalle katselimme nuoria hurjapäitä, jotka ajoivat mopoilla ja mönkijöillä hyppyriin, ja taiteilivat ilmassa ennen kuin pudottautuivat alas. Hurjaa menoa. Illalla kävimme katsomassa Mariinski -teatterissa Aida-oopperan. Ooppera esitettiin Mariinskin konserttisalissa, jonne suunnistimme yhdessä thaimaalaisen naisen ja hänen tyttärensä kanssa. Aidan jälkeen teimme vielä kävelyretken Nevski Prospektilla ja ihailimmevaloja, joilla talojen fasadit valaistiin. Mieleen jäävä näky.

Maanantaina päivällä shoppailimme ja kävimme Kazanin katedraalissa. Sen edustalla on puisto, jossa oli valtavat määrät tulppaaneja – niin kuin Pietarissa muuallakin – ja sireenejä, jotka olivat jo täydessä kukassa. Illalla näimme Mariinskin vanhassa salissa Joutsenlammen, joka mykisti meidät kauneudellaan ja tanssijoiden uskomattomilla taidoilla. Päätimme illan sardinialaisessa ravintolassa.

Takseista opimme jotakin. Matka rautatieasemalta hotelliin maksoi 1500 ruplaa, ja matka hotellista rautatieasemalle 400 ruplaa. Kerran matka hotellista Mariinskiin maksoi 400 ruplaa ja paluumatka 1000 ruplaa. Kun taksi toisena iltana pyysi tuhatta ruplaa, emme suostuneet siihen, vaan osasimme jo tinkiä summan 700 ruplaan – siinä oli vähän yölisää kuskille.

Kaiken kaikkiaan upea reissu. On hienoa, että meillä on Pietarin kaltainen kulttuurimetropoli ihan nurkan takana. Ottakaa ihmeessä omaksenne!

Teksti Eeva Vainio

Ei kommentteja: