Translate

6.9.2011

Kuin elokuvissa...

Nurmeksen elokuvajuhlien pomot, Kai Lehtinen, Heikki Rantanen ja Jarmo Korhonen, saivat tekemäni Jäljet-riipuksen (sudenjälkipolku) juhlien alkaessa. Heikki oli jo eilen illalla  onnistunut saamaan omastaan lukon rikki saunaan mennessään. Niinpä he soittivat tänään kylältä ja kysyivät ohjetta, miten osaavat tulla meille korjauttamaan sitä.

Pidensin samalla Heikin ja Kain nauhoja, kun oli aliarvioinut heidän kokonsa.

Elokuvajuhlien aikana en ehtinyt saada heistä koruineen kuvaa, kun en muistanut ottaa kameraa mukaan sunnuntain  juhlatelttaan, jossa sekä Kai että Heikki kävivät oikein asioikseen kiittelemässä minua koruistaan. Nyt täällä he korjausoperaation lopuksi suostuivat kiltisti asettumaan pihallemme potrettiin ja lupasivat julkaista kuvan sivuillani sekä kertoa, miten paljon he näistä koruista pitävät.

Kiitokset, pojat, teille käynnistänne. Teidän seurassanne ei tarvi jännittää. Harvemmin meillä julkkimoita on pyörinyt, eikä huushollimme normaali kaaos ekä villakoira-armeijakaan tuntunut ketään häiritsevän.

Ei kommentteja: