Translate

14.9.2010

Esittelytelinepähkäilyjä

Siitä saakka, kun ilmoittauduin Korjaamo Messuille Helsinkiin, olen pähkäillyt esillepanon kanssa. Junassa ei voi minun normaaleja esittelytelineitä kuljettaa.

Lopulta pari päivää sitten syttyi lamppu. Olin leikannut vanerilevyyn pehmikkeeksi palan kokolattiamattoa. Pyörittelin niitä ja mietin taustatukien rakennetta. Samalla taivuttelin matonpalaa. Huomasin, että kaarelle taitettuna se pysyy pystyssä. Mattoa ei kuitenkaan saa sellaisenaan pysymään oikeassa muodossaan. Siispä miettimään tukirakenteita. Ensimmäiset tuet kokeilin kuparilangasta. Yksinkertaisena sekään ei tukenut tarpeeksi, joten punoin sen kaksinkertaiseksi ja kiinnitin maton taaksi ilmastointiteipillä. Päälle musta sametti ja se on siinä. Seuraavat kappaleet tuin vähän tuhtimmalla langalla. Niistä sametti puuttuu vielä.

Telineet eivät paina paljon, samon kuin ei kaulatkaan. Tekstilappu markkeeraa korusarjojen esittelytekstejä.

Kuva on telineiden koesettelusta. Kuva ei valitettavasti kerro, miten ylpeä olin tuossa vaiheessa itsestäni, mutta työ jatkuu.

1 kommentti:

Anni kirjoitti...

Hienosti keksitty ja hyvältä näyttää. Kyllä pitäisi hesalaisten korusi noista telineistä huomata. Onne vaan matkaan kun menet sitä pääkaupunkia valloittamaan!