Translate

27.3.2013

Muuttoruletti alkoi

Viime keväänä aloimme suunnitella halkovajan rakentamista. Ei tullut halkovajaa, vaan autotalli ja lämmitetty aitta minulle työpajaksi. Aika rassaavaa onkin ollut, kun koti on täynnä kaikenlaista rojua. Rakennus valmistui jo ennen joulua. Muuton kanssa ollut tässä välillä pari ongelmaa. Ensinnäkin, lämmityksen kuntoonsaaminen kesti kohtuuttoman kauan, lämpöä oli joko 28 tai sitten mittari laski uhkaavasti kohti nollaa.. Vasta viime viikon alussa vika löytyi ja saatiin korjattua.

Toinen muuttoa siirtänyt asia oli, että sairastimme mieheni kanssa molemmat influenssan oikein pitemmän kaavan mukaan. Se vei voimat, eikä jaksanut jatkuvasti olla räksyttämässä putkiliikkeelle, jotta koska - puhumattakaan, että olis jaksanut ajatella tavaroiden roudaamista varsinkaan.

Nyt vihdoin on muutto käsillä. Olen ilmoittanut pitäväni synttäreiden, tupareiden sekä Taidon ja Käsityön viikon merkeissä 8.-14.4. avointen ovien viikon pajassani, jolloin päivysstän siellä klo 13-18. Samalla olen sopinut, että otan sen jälkeenkin tilauksesta ryhmiä ja asiakkaita pajakäynneille.

Nyt olen kanniskellut pajaan työvälineitä ja kaikenlaista korunteossa tarvittavaa kamaa. Tietysti ensin pitää kuumeisesti miettiä, mihin minä kaiken sijoita. Sen jälkeen suurempi ongelma varmaan on, mistä mikin vehje löytyy. Olen yrittänyt ratkaista ongelmaa tarralapuilla kaappien ja laatikoiden kyljessä.

En oikein tiedä, uskallanko lainkaan ryhtyä pajassa töihin ennen avoimia ovia, kun olen menettänyt totaalisesti kyvyn pitää järjestystä. Pitänee siirtää nykyisen työhuoneen ovelta pajan oveen myös ystävättäreltä saatu kyltti: Siivosin eilen kotini, valitettavasti et ehtinyt näkemään. Turvasysteemit pitää vielä myös asentaa ennen lopullista muuttoa. Juu, ja kuvat pitää kans ottaa ennekuin saan kaiken sekaisin.

Tervetuloa tutustumaan! Olen varannut melkoisen kerän messinkilankaa, jolla pääset halutessasi kokeilemaan, millaisen korun saat siitä väännettyä. Samalla kerron tulevista Voimakorukursseista.

17.3.2013

Leivontaa ohjeiden ja kuvien kera

Taikinan happanemista seurataan tarkalla silmällä.
Tänään leivänteko jatkui, kun pojen perhe opetteli  just tavoille oppineen juurisaavin käyttöä. Tässä näppituntumaohje: eilisen leipomisen jälkeen laitoin haaleaa vettä 2-3 l molempiin juurisaaveihin ja vatkasin joukkoon ruisjauhoja ohueksi velliksi. Iltapäivän ja illan aikana lisäilin jauhoja sakeahkoksi velliksi. Jauhojen lisäyksen välissäkin hämmentelin taikinan sekaan ilmaa. Illalla lisäsin vielä molempiin kupliviin annoksiin vettä reilun litran verran ja laitoin yöksi jauhoja niin, että taikinajuuri muistutti löysähköä puuroa. Ripistin ruisjauhoja pinnalle ja jätin taikinat happanemaan yöksi.

Aamupäivällä laitoimme tulet uuniin ja alustimme ruistaikinat. Lisäsimme siis taikinaan suolaa n. 1 tl nestelitraa kohti, vähän hiivaleipäjauhoja antamaan sitkoa ja ruisjauhoa pehmeähköksi taikinaksi. Sitä vaivataan niin kauan, että se alkaa osittain irrota kädestä. Pintaan ripotellaan jauhoja ja tehdään veitsellä risti. Sen merkitys on leipomuksen siunaamisen ohella helpottaa näkemään, milloin taikina on riittävästi kohonnut.
Taikinan alustus alkamassa.
 Meillä kohonneesta taikinasta leivotaan ohuita reikäleipiä, joihin tehdään pistelimellä, tai vaikka haarukalla, reikiä, jotta leivistä ei tule kohokuorisia. Paistolämpötila meillä on vähintään 250 astetta.
Tässä valmiiksi leivotut leivät kohoamassa.
Kun hiilet vedettiin uunista, leivoin pienen rieskataikinan: vettä, ohrajauhoja, hieman hiivaleipäjauhoja, suolaa ja vähän soodaa. Tämä taikina leivotaan heti ja paistetaan nopeasti hyvin kuumassa uunissa, n. 300 astetta.

Keksimme, että teemme lopputaikinasta pitsaa niistä aineksista, mitä kaapista sattuu löytymään. Siispä levitimme pohjalle crème fraîchea, sipulirenkaita, savukalaa, juustoraastetta ja yrttimausteita. Koska paistaminen tapahtui suoraan uunin arinalla, rypytimme vähän reunaa, jotta täytteet eivät valu uuniin. Sanoisin, että hyvää tuli, vaikka ulkonäkö ei olekaan ehkä kulunaarista nautintoa lupaava.
Inspispitsat ja vähän rieskan reunaa sekä paikallislehti pöydän suojana.

15.3.2013

Ruisleipää vuosien tauon jälkeen

En ole leiponut moneen vuoteen leipää. Nyt sitten jouduin pitkästä aikaa kokeilemaan, vieläkö osaan. Lupasin nimittäin opettaa taidon pojalleni.

Rahtasin hänen häälahjaksi saamansa juurisaavin tänne ensin opetettavaksi. Laitoin oman saavin likoon ja hapatuksen käyntiin jo puolen viikon maissa. Kun sain juuren kunnolla käyntiin, jaoin siitä puolet pojan saaviin. Hyvin meni saaville oppi perille, taikina kuohui yhtälailla molemmissa saaveissa.

Nyt ollaan paistamassa koeleipomuksia. Äsken oli jo pakko maistaa ja puoli leipäähän siinä meni yhdellä istumalla.Revin kuuman leivän halki ja pelkkää voita päälle. Arvatkaapas, onko nyt tuhti olo.





Kuva on vanha ja siinä on ohrarieskoja. Nämä leivinlaudat oli nyt täynnä ruisleipiä, lähemmäs 50. Huomenna pitää tehdä muutama rieskakin muun opettelun ohella.


Tänä iltana, kun pojan perhe tulee, teemme uudet taikinat käymään, jotta hän voi opetella koko prosessin alusta loppuun. Nyt siis toteutuu se hänen lapsuusajan haaveensa. Pikkupoikana hän leipomispäivänä loihe lausumaan; kun hän isona opettelee leipomaan, kyllä hänen vaimonsa sitten ihmettelee, mistä hän on oppinut tekemään näin hyvää leipää.


10.3.2013

Hiljentymistä ja voimakorukursseja ryhmille


Olemme käynnistämässä uutta toimintaa  työyhteisöille ja muille ryhmille yhteistyössä Tuula Turusen kanssa. Männikkölän pirtti on tarjoamasa edulliset puitteet. Toki kursseja voidaan pitää erikseenkin ja monessa muussakin paikassa.

Voimakorukurssi  Apan Koru, desingn  Airi Hietala

Se syvin ja puhtain, mihin meillä ei ole sanoja,

on toiveina, tuntoina ja muistoina Voimakorussa.


Voimakorusi taot kurssilla hopeasta ja sisäisestä tiedostasi, sillä rakkaudella taottu korusi syntyy juuri Sinun elämästäsi. Voimakorusi syntyy sellaisesta rakkaudesta, joka ei tunne aikaa, mutta elää tässä hetkessä juuri Sinussa ja Sinun kauttasi eteenpäin. Rakkauden voimasta ja elämän lahjasta.
-Airi  -



Voimasanat haet omasta sisimmästäsi. Niitä voi olla yksi, lause, runo tai tarina. Se, mikä sopii Sinulle parhaiten. Voimasanoilla ”kiillotat” koruusi tallennetun sydämen toiveesi ja muistosi. Muistat, mitä haluat muistaa. Sanat syntyvät kurssin aikana, silmän-korvan-käden-sydämen-sielun- materian yhteistyönä. Sininen Hetkesi on Onnen paja. Täällä taotaan sydämen tunnot sanoiksi runojen ja tarinoiden nostaessa ne esille.

 -Tuula -
 
Hiljentymisen huone

Heli Kolho, kuvat, VAT, valokuvaajataiteilija, Vantaa
Tuula Turunen, runot, Siivellä – kirjan kirjoittaja, Nurmes
Hiljentymisen huone on puhutteleva, kannustava ja innostava sisäinen matka tähän päivään ja arkeen. Lepää musiikin, kuvien ja runojen rytmissä ja anna hiljentymisen hoitaa itseäsi. Lähde levänneenä uusin voimin ja anna tilaa uudelle elämässäsi.

Männikkölän Pirtti tarjoaa puitteet, ruumiinravintoa ja yön lepoa edullisesti. 

Hinta riippuu ryhmän koosta ja käytettävissä olevasta ajasta. Jos kiinnostuit, kysy tarjousta: airi.hietala@gmail.com, puh. 04578404065
tai: 
tuulairene.turunen@gmail.com
 




9.3.2013

Bannerikuvaäänestys on päättynyt

Pienen muistuttelun myötä edellisen postauksen bannerikuvia on käynyt arvioimassa 26 henkilöä. Äänestyksessä päädyttiin tasapeliin kahden eniten ääniä saaneen kuvan välillä, eli kuvat 5 ja 8 saivat molemmat 8 ääntä. Kolmanneksi nousi nro 10, joka sai viisi ääntä.

Korvisten voittajaksi satunnaislukuarvonnassa onnetar valitsi Jenni Silvanto Toivolan. Onnea voittajalle.

Aika näyttää, missä muodossa bannerikuva lopulta tulee nettikauppaan.

Lämpimät kiitokset kaikille mukana olleille.

2.3.2013

Mikä paras bannerikuvaksi?

1. Grobuja Valamon hautausmaalta.  Puuleikkaukset ovat
kuin nyplättyä pitsiä.
Nyt kaipaisin apua verkkokaupan bannerikuvan valintaan. Olen itse ajatellut jotakuva Valamon hautausmaan kuvista, koska ne tuovat esille tämän alueen karjalaisuutta. Täkäläisen luonnon lisäksi karjalainen perinne on tullit minulle hyvin tärkeäksi voimavaraksi korujen suunnittelussa.


2. Toisenlaisen Grobun pääty

3. Grobun katolta kuvattu puupallo aamuauringossa.

4. Tässä vähän erilainen tekstikokeilu Nurmeskorun kuvaan.
 Nurmes-korut ovat tärkeitä ihmisille, joilla on jonkinlaisia siteitä Nurmekseen. Ne ovat saavuttaneet vankan sijan lahjakoruna. Sarjaa voi täydentää aina uusien juhlien myötä.

Itselleni ne ova juuri sitä Suomen kansan ikiaikaista korukieltä, josta nettikaupan pääsivulla kerrotaan.

5. Logo Nurmes-kaulaketjun keskellä

6. Tämä kuva on nyt blogin bannerikuvana

7. Tässä sama kuva, mutta modernimpi teksti.

8. Tähän saakka käytössä ollut logo lisättynä alareunan tekstillä.

9. Tässä logo on jaettu edellisen kuvan tavoin korun
molemmille puolille, mutta erilaisella tekstillä

10. Tässä logo samantapaisessa muodossa kuin
kiven päällä kuvatussa Nurmes-korukuvassa.


Osaa kuvista joutuu vielä rajaamaan kapeammaksi, jos haluaa laittaa bannerikuvaksi.

Kerro täällä blogissa tai facebookissa oma mielipiteesi, mikä näistä kuvista on mielestäsi paras verkkokaupan bannerikuvaksi. Jos saan enemmän kuin 20 vastausta, arvon jälleen yhdet korvakorut vastanneiden kesken.