Translate

24.8.2010

Näin siinä sitten kävi

Onneksi sain viikonloppuna tilauksen, jota varten minun oli pakko käynnistää osien teko, kun entiset oli käytetty kaikki. Sisin-tuplarenkaiden teko onnistui ohan ok. Sitten aloitin Kehrä-spiraalien teon. Siinä homma sitten taas lipsahti. Niistä minun piti ruveta vääntelemään niistä kantikkaita ruusuja. Nyt minulla on näitä tällaisina vasaroimattomina eri kokona.

Muutama iso S-riipuskin syntyi siinä sivutuotteena, mutta sekin voisi olla paremman näköinen vähän kantikkaana versiona.



Yhden ruusuista vasaroin kokonaan suhteellisen tasaikseksi. Minusta se ei näyttänyt oikein hyvältä. Seuraavan vasaroin vain osittain. Minusta tämä näyttää jo varsin hyvälle. Sateisen iltapäivän valo ei riittänyt, joten kuva ei tee korulle oikeutta.

Minä luulen, että näistä ruusuista alkaa syntyä kokonainen sarja; erilaisia kaulakoruja, rannekoruja ja korviksia.

 Ne Kehrä-kiehkurat odottavat vielä uutta päivää syntyäkseen.




21.8.2010

Varastojen täydennys odottaa

Nyt pitäisi tehdä osia, kuten Kehrä-spiraaleita, tuplarenkaita, kukkia yms,  tulevia korutilauksia varten varastoon. Se helpottaa olennaisesti esimerkiksi joulumyyntiin valmistautumista sekä tilaustöiden tekemistä.

Tässä vaiheessa vain aina tulee mahdoton inspis kokeilla kaikkea uutta ja kehitellä malleja.

Kuvan riipuksessa on on hyödynnetty pieniä hopealevyn jämiä. Samoin alla olevissa lehtikorviksissa.


Lehti on leikattu hopealevyn jämästä ja muotoiltu. Kuvassa lehtien kärjetkin nättävät taipuneen alaspäin, mutta se on vain optista harhaa - ne kaartuvat ylöspäin. Lehtien pinnassa on kevyt patinointi.

Pitää tässä syksyn aikana selvitellä mahdollisuudet päästä jollekin hopeakurssille, jossa voisi ohjatusti opetella erilaisia menetelmiä, kuten valamista ja pakottamista.

16.8.2010

Tekee mieli sieneen

Löysin kesän ensimmäiset sienet aamuisella lenkillä erään vaaran laella olevalta kosteikolta. Olivat vain kaikella todennäköisyydellä valkoisia kärpässieniä, joten jätin keräämättä. Samaisella kosteikolla oli kesän ensimmäinen hapero nostanut päätään. Vaaranpäällyskuusikko oli muutoin ihan sen näköistä, että siellä voisi kasvaa vaikka mustia torvisieniä suppiksista puhumattakaan.

Kyllä tuli oikein himo päästä viimeinkin sieneen. On vain ollut ja on edelleenkin niin kuivaa, että tuskinpa tulevana syksynä mitään saalista voi odottaa. Viereinen kuva löytyi arkistojen kätköistä ja se vielä lisäsi tuskaa.

Vaaran rinteeseen hakatun aukon reunoilta löysin kuitenkin mustikoita vähän syöntimarjoiksi, vaikka puolukkamaita olinkin pilkottamassa. Näyttää sille, että puolukatkin saa etsiä joltain toiselta paikkakunnalta.

Nyt pitäisi keskittyä koruvaraston täydentämiseen, kun on päässyt kesän aikana hupenemaan. Taas vain kävi niin, että oli pakko kokeilla jotain uutta. Yritän lähipäivinä saada kuvattua taas joitain kokeiluja.
Posted by Picasa

6.8.2010

Taivas on sininen ja valkoinen - vai?

Illalla oli upea auringonlasku. Kuvasin sen takaoveltani.

Parina aamuna viime viikolla aurinko näkyi taivaanrannan yläpuolella ihan tulipunaisena pallona. Pinnalla oli sellainen utukerros, että sitä voi häikäistymättä katsella.

Me olemme Nurmeksessa onneksemme säästyneen rajuilmoilta. Sadetta kyllä kaipaamme jo sangen kovasti. Pitkien poutajaksojen jälkeen ympärillä olevat järvet jakavat kuurot kulkemaan ohitse. Sadetanssina voisi varmaan toimia mattojen pesu ja levittäminen naruille.
Posted by Picasa